Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 473



 

Lapin työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) organisoituminen vuosille 2023 - 2024

 

Kunnanhallitus 08.12.2022 § 473  

232/14.00.00/2022  

 

 

 

Lapin työllistymistä edistävästä monialaisen yhteispalvelun ( Lapin TYP ) toiminnan organisointia esitetään jatkettavaksi nykyisellä mallilla ajalle 2023 - 2024 Lapin TYP johtoryhmän päätöksen 17.8.2022 mukaisesti. Lapissa on yksi TYP- johtoryhmä ja yksi verkosto johon kuuluvat kaikki alueen kunnat, Lapin hyvinvointialue, Lapin TE- toimisto ja Kansaneläkelaitos. Järjestämisestä vastaava henkilö, joka on johtava työllisyysasiantuntija, toimii hallinnollisesti Lapin liitossa.

 

TYP-toiminnan kustannuksista vastaa jokainen toimija omalta osaltaan. Johtavan työllisyysasiantuntijan kustannuksista vastaa Lapin liitto, joka laskuttaa asiaan kuuluvat kustannukset kunnilta olemassa olevan Lapin liiton perussopimuksen mukaisina kuntien maksuosuuksina.

 

Lapin TYP -toiminnan organisoinnin jatkamisesta nykyisellä mallilla ajalle 2023 - 2024, on päätetty Lapin TE- toimiston koollekutsumassa kokouksessa 27.9.2022. Yhteistyösopimus Lapin työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta ( TYP ) Lapin kuntien alueella päivitetään ajalle 2023 - 2024 ja se tulee allekirjoittaa 31.12.2022 mennessä.

 

Lapin liitto pyytää Lapin kuntia 22.12.2022 mennessä.

 

  1. esittämään kantansa Lapin TYP-toiminnan organisoinnin jatkamisesta nykyisellä mallilla, joka tarkoittaa jatkamista Lapin liiton johdolla ja yhdellä TYP- johtoryhmällä (Lapin TYP- johtoryhmän päätös 17.8.2022 4 § ja Lapin TE- toimiston koolle kutsuma neuvottelu työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun ( TYP ) yhteistyösopimuksesta vuosille 2023 - 2024 kokous 27.9.2022 3§).

 

  1. päivittämään tarvittaessa Lapin TYP- johtoryhmän kunnan edustajan ja varajäsenen  

 

  1. ilmoittamaan kunnan osalta Lapin TYP- toiminnan yhteistyösopimuksen allekirjoittajan.

 

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimusluonnos vuosille 2023 - 2024 on liitteenä.     

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus
1) Hyväksyy Lapin liiton esityksen TYP-toiminnan organisoinnin jatkamisesta nykyisellä mallilla yhteistyösopimusluonnoksen mukaisesti. Sopimuksen liitteen 1 TYP-palvelupisteen osoite Pelkosenniemen osalta päivitetään Turjalantie 1. Liitteen 3 kuntakohtaisten tietojen osalta Pelkosenniemen kunta on mukana TYP-toiminnassa niin, että elinvoimapalvelut / työpajaohjaaja ja etsivä nuorisotyö ovat mukana TYP-palvelussa verkostoyhteistyössä ja asiakastyössä omalla työpanoksellaan tarvittaessa ja kutsuttaessa.

2) Toteaa, että TYP-toiminnan johtoryhmän Pelkosenniemen edustajat on nimetty Khall 20.10.2022 § 387.

3) Yhteistyösopimuksen allekirjoittaminen kuuluu elinvoimajohtajan toimivaltaan.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Lapin liitto

 ao. henkilöt

 

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.