RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 474
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Palvelukoti Onnelalle osoitettu testamentti / Tilannekatsaus ja luovutus hyvinvointialueelle
Kunnanhallitus 08.12.2022 § 474
227/02.07.02/2022
Pelkosenniemen kunta on saanut 17.3.2016 päivätyn testamentin, jolla vainajan koko omaisuus on täysin omistus- ja hallintaoikeuksin luovutettu palvelukoti Onnelalle. Vainajan varat velkojen ja pesän velkojen ja vähennysten jälkeen ovat 293 968,77 euroa, ja varat on käytettävä Palvelukoti Onnelan asukkaiden virkistys- ja kulttuuritoimintaan. Testamentin saajaksi on merkitty Pelkosenniemen kunta (y-tunnus 019166-5), Palvelukoti Onnela, c/o Anita Lindqvist, palvelukodin johtaja.
Kunnanhallitus on käsitellyt asiaa 20.12.2021 § 373.
Kunnanhallituksen em. päätöksellä testamentille on avattu pankkitili, johon varat on talletettu ja josta varoja käytetään. Käyttöoikeus tiliin on annettu palvelukodin johtajalle (nykyisin Anita Lindqvist) ja sosiaalijohtajalle (nykyisin Riitta Kostamo). Kunnanhallitus on edellyttänyt, että testamentin hallinnoinnista laaditaan erillinen suunnitelma, jossa esimerkiksi toimivalta varojen käytöstä määritellään. Suunnitelma hyväksytään kunnanhallituksessa.
Kunnanhallitus on 18.01.2022 § 7 asettanut testamenttivarojen käyttöä suunnittelemaan työryhmän, johon on nimetty kunnanhallituksen edustajat. Kunnanhallitus on hyväksynyt alustavan suunnitelman ja antanut luvan suunnitelmassa esitetyn viriketyöntekijän palkkaamiseen yhdeksi vuodeksi ja valtuuttanut sosiaalijohtajan valitsemaan työntekijän tehtävään.
Kunnanhallitus on 22.04.2022 § 130 hyväksynyt työryhmän esityksestä, että palvelukoti Onnelan sisäpiha katettaisiin valokatteella, jotta asukkailla olisi mahdollisuus nauttia auringosta ja luonnon läheisyydestä ympäri vuoden. Suunnitelmat sisäpihan kattamiseksi ja urakka-asiakirjat on hyväksytty kunnanhallituksessa 25.8.2022 § 284 sekä annettu tekniselle toimelle tehtäväksi kilpailuttaa urakoitsija hankkeen toteuttamiseksi.
Kilpailutus toteutettiin Hilma-portaalissa avoimena hankintana. Määräaikaan mennessä ei kuntaan saapunut yhtään tarjousta. Hankinnan suuruudeksi on arvioitu 150 000 - 200 000 euroa.
Sote-palveluihin liittyvät testamenttivarat tulisi luovuttaa hyvinvointialueelle, jolle Onnelan testamentista on ilmoitettu alkuvuodesta 2022.
Esityslistan liitteenä on selvitys testamenttivarojen käytöstä 30.11.2022 mennessä sekä suunnitelman varojen käytöstä. Suunnitelmaan on mm. sisällytetty varaus Onnelan sisäpihaan rakennettavasta katoksesta sekä viriketyöntekijän jatkorekrytoinnista määräaikaisen työsopimuksen jälkeen vuodeksi eteenpäin. Testamenttivarat pienenevät suunnitelman mukaan alle 5000 euroon.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi testamenttivarojen käyttösuunnitelman ja esittää Lapin hyvinvointialueelle, että varojen käytöstä viriketyöntekijän jatkorekrytointiin sovitaan hyvinvointialueen kanssa erikseen ja että jäljelle jäävät testamenttivarat luovutetaan hyvinvointialueelle erikseen sovittavana ajankohtana.
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Palvelukodin johtaja, sosiaalijohtaja
Lapin hyvinvointialue
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |