Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.12.2022/Pykälä 475


 

Eduskuntavaalien 2023 ennakkoäänestyspaikat ja vaalipäivän äänestyspaikka

 

Kunnanhallitus 08.12.2022 § 475  

134/00.00.00/2022  

 


Eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 22.-28.3.2023 (seitsemän päivää keskiviikosta tiistaihin) ja ulkomailla 22.-25.3.2023 (neljä päivää keskiviikosta lauantaihin).

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Jokaisella äänestysalueella on kunnanhallituksen päätöksellä määrätty vaalipäivän äänestyspaikka. Vaalipäivänä äänestäjä voi äänestää vain sen äänestysalueen äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen.

Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 13.1.2023 klo 12 mennessä. Vaalilain 9 §:n 4 momentin mukaisesti kunnanhallituksen on huolehdittava siitä, että Digi- ja väestötietoviraston ylläpitämään äänestyspaikkarekisteriin, jona toimii oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän pohjatietojärjestelmä, merkitään Digi- ja väestötietoviraston määräämällä tavalla jokaisen kunnassa olevan - yleisen ennakkoäänestyspaikan nimi, käyntiosoite, aukiolopäivät ja päivittäiset aukioloajat; ja
- vaalipäivän äänestyspaikan nimi ja käyntiosoite sekä - muut Digi- ja väestötietoviraston määräämät tiedot. Digi- ja väestötietovirasto antaa kunnanhallituksille tarkempia ohjeita tietojen ilmoittamisesta.

Yleisiä ennakoäänestyspaikkoja määrätessään kunnanhallituksen tulisi kiinnittää huomiota paikkojen määrään sekä niiden sijaintiin ja esteettömyyteen. Lisäksi huomiota tulee kiinnittää äänestyspaikkoja määrätessä järjestyksenpidon ja vaalimainontakiellon huomioimiseen ja siihen, että äänestyspaikoissa on riittävästi tilaa ja vaalitoimitsijoita sekä pidettävä huolta äänestyspaikkojen varustelusta ja paloturvallisuudesta. Kunnan on huolehdittava siitä, että yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja on kunnassa riittävästi suhteessa kunnan äänioikeutettujen määrään ja myös kunnassa asioivien muiden kuntien äänioikeutettujen määrään, jotta ennakkoon äänestäminen olisi äänestäjille mahdollisimman vaivatonta ja vähän aikaa vievää.
 

Vaalilain 47 §:n mukaan kotimaan yleinen ennakkoäänestyspaikka on ennakkoäänestystä varten avoinna kaikkina ennakkoäänestyksen ajanjakson päivinä, jollei kunnanhallituksen päätöksellä erityisistä syistä toisin määrätä. Jokaisessa kunnassa tulisi kuitenkin olla vähintään yksi sellainen ennakkoäänestyspaikka, joka on avoinna jokaisena ajanjakson (22.-28.3.2023) päivänä. Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus määrää myös ennakkoäänestyspaikan päivittäiset aukioloajat, kuitenkin niin, että ennakkoäänestyspaikka ei saa olla avoinna arkipäivisin ennen kello 8 eikä kello 20 jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kello 9 eikä kello 18 jälkeen.
 

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen, 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vuoden 2023 eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyksen äänestyspaikkojen osalta seuraavaa:

Pelkosenniemen kunnan yleinen ennakkoäänestyspaikka on: Kunnanvirasto Sodankyläntie 1 A 98500 Pelkosenniemi
Aukioloajat ovat:
ke-to 22.-23.3.2023 klo 9:00-16:00
pe-la 24.-25.3.2023 Suljettu
su 26.3.2023 klo 10:00-14:00
ma-ti 27.-28.3.2023 klo 12:00-18:00

Lisäksi ennakkoäänestys Luontokeskus Naava Luontotie 1 98530 Pyhätunturi
Aukioloajat ovat:
pe 24.3.2023 klo 10:00-17:00
la 25.3.2023 klo 10:00-14:00

Erityisinä ennakkoäänestyspaikkoina ovat seuraavat laitokset:
Palvelukoti Onnela, Turjalantie 2, 98500 Pelkosenniemi
Pelkosenniemen terveyskeskus, Sodankyläntie 202 A, 98500 Pelkoseniemi. Laitosäänestyksen ajankohta sovitaan erikseen.

Vaalipäivän 2.4.2023 äänestyspaikka on:
Kunnanvirasto Sodankyläntie 1 A 98500 Pelkosenniemi
Vaalipäivän 2.4.2023 äänestyspaikka on avoinna klo 9:00-20:00.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Oikeusministeriön vaalitietojärjestelmä (VAT)

 Keskusvaalilautakunta

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen

 oikaisuvaatimuksen kunnanhallitukselle.