Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 485


 

Muut asiat

 

Kunnanhallitus 15.12.2022 § 485  

    

 

 

Muut asiat

 

 

Käsittely Hyvinvointijohtajan rekrytoinnin eteneminen.

 - Kunnanhallitus keskusteli asiasta. Hyvinvointijohtajan rekrytoinnin hakuaikaa jatketaan vuoden loppuun saakka niin, että aikaisemmat hakemukset otetaan huomioon. Kunnanhallituksen jäsenet valitsevat haastateltavat.

- Kuntalaisaloite sosiaalisessa mediassa.
- Tukesin kaivosvaraus.

Puheenjohtaja päätti kokouksen 16:55

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.