Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 14


 

Vanhusneuvoston toimintaedellytysten arviointi

 

Kunnanhallitus 19.01.2023 § 14  

9/00.01.01/2023  

 

 

Kuntalain (410/2015) 27 §:n mukaisesti ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen.

 

Kuntalaki edellyttää, että vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

Voimassa olevan hallintosäännön 13 §:n mukaisesti vanhusneuvostossa on viisi (5) jäsentä kaksi (2) varajäsentä, jotka ovat eläkeläis-, vanhus- ja veteraanijärjestöjen ehdottamia. Vanhusneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Kunnanhallitus on pyytänyt 26.8.2022 § 224 pelkosenniemeläisiä eläkeläisjärjestöjä-, vanhus- ja veteraanijärjestöjä nimeämään ehdokkaat vanhusneuvostoon 30.9.2021 mennessä.

 

Esitysten pohjalta kunnanhallitus nimesi 14.10.2021 vanhusneuvostoon seuraavat jäsenet:

 

Vesa-Pekka Dickman Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys ry

Marja-Liisa Oinas Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys ry

Pentti Rautiainen Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys ry

Marja-Sisko Tallavaara Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys ry

Aino Kulpakko Pelkosenniemen Sotaveteraanit ry

Heikki Honkanen Pelkosenniemen Sotaveteraanit ry ja kunnanhallituksen edustaja

 

Varajäsenet:

Hilkka Lehtola Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys ry

Antero Hildèn Kunnanhallituksen edustaja

 

Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueille valtakunnallisessa uudistuksessa 1.1.2023 alkaen. Vanhus- ja vammaisneuvostoja on pyydetty nimeämään jäsen Lapin hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin. Kunnanhallitus nimesi 25.8.2022 Pelkosenniemen kunnan edustajaksi hyvinvointialueen vanhusneuvostoon Aino Kulpakon ja Pentti Rautiaisen vanhusneuvoston esityksen mukaisesti.

 

Vammaisneuvoston sihteeri on ollut tarpeen tarkistaa hyvinvointialuemuutoksen johdosta.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi, että vanhusneuvoston sihteeriksi on nimetty kunnan hyvinvointi- ja viestintäkoordinaattori

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Vanhusneuvosto

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.