Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 15


 

Vammaisneuvoston toimintaedellytysten arviointi

 

Kunnanhallitus 19.01.2023 § 15  

10/00.01.01/2023  

 

 

Kuntalain (410/2015) 28 §:n mukaisesti vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.

 

Kuntalaki edellyttää, että vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.

 

Kunnan hallintosäännön mukaisesti vammaisneuvostossa on viisi (5) jäsentä kaksi (2) varajäsentä, jotka ovat pelkosenniemeläisten vammais-, sairaus- ja omaisjärjestöjen ehdottamia tai ovat vammaisia, vammaisten omaisia tai muuten asiaan perehtyneitä. Vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Kunnanhallitus on pyytänyt 26.08.2021 § 225 pelkosenniemeläisiä vammais-, sairaus- ja omaisjärjestöjä nimeämään edustajansa vammaisneuvostoon ja  sosiaalijohtajaa nimeämään vammaisneuvostolle sihteerin 30.9.2021 mennessä.

 

Esitysten pohjalta kunnahallitus nimesi 14.10.2021 § 288 vammaisneuvoston jäsenet määräaikaan mennessä saapuneiden esitysten mukaisesti. Lisäksi kunnanhallitus nimesi 14.10.2021 kunnanhallituksen edustajaksi kunnanvaltuutettu Piia Taipolan.

 

Kunnanhallitus myönsi eron 3.2.2022 § 36 eräälle jäsenelle, minkä jälkeen vammaisneuvoston kokoonpano on ollut seuraava:

Marja-Leena Laatikainen

Airi Tallavaara

Leif Suopanki

Paavo Arvola

Jutta Pasma

 

Varajäsenet:

Arto Hildèn

Marko Raaterova

 

 

Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueille valtakunnallisessa uudistuksessa 1.1.2023 alkaen. Vanhus- ja vammaisneuvostoja on pyydetty nimeämään jäsen Lapin hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin. Kunnanhallitus nimesi 25.8.2.2022 Pelkosenniemen kunnan edustajaksi hyvinvointialueen vammaisneuvostoon Jutta Pasman vammaisneuvoston esityksen mukaisesti.

 

Vammaisneuvoston sihteeri on ollut tarpeen tarkistaa hyvinvointialuemuutoksen johdosta.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi, että vammaisneuvoston sihteeriksi on nimetty kunnan hyvinvointi- ja viestintäkoordinaattori.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi  Vammaisneuvosto

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.