RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 19
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite: Vannesahan hankkiminen puutyöhallille / Nyman
Kunnanhallitus 19.01.2023 § 19
6/00.01.02/2023
Pekka Nyman on jättänyt aloitteen valtuuston kokouksessa 15.9.2022. Aloitteessa esitetään, että Pelkosenniemen kunnan puutyöhallille tulee hankkia vannesaha. Aloite on kokonaisuudessaan esityslistan liitteenä.
Kuntalain (410/2015) §:n 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Aloitteet sitovat kunnan työajallisia ja taloudellisia resursseja sekä vaativat priorisointia. Hyvä hallinto edellyttää aloitteiden käsittelyä kohtuullisessa ajassa.
Kunnanhallitus on tarkentanut (10.6.2019 § 140) aloitteiden käsittelyprosessin siten, että kunnanhallitus päättää aloitteen valmistelun aloittamisesta. Aloitteiden käsittelystä on lisäksi laadittu prosessikuvaus, jolla pyritään selkiyttämään aloitteiden käsittelyn työnjakoa, nopeuttamaan aloitteiden käsittelyä ja parantamaan tiedotusta aloitteen etenemisestä.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen
2) merkitä tiedoksi, että Pelkosenniemen kuntaan on hankittu vannesaha syyskuun 2022 alussa
3) todeta aloitteen loppuun käsitellyksi
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Aloitteen tekijä
Elivoimajohtaja
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |