Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 23


 

Kunnan toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

 

Kunnanhallitus 19.01.2023 § 23  

    

 

 

Viranhaltijapäätökset

 

Hyvinvointijohtaja

 

§8/2022 Henkilöstöpäätös, Vastuualuepäällikön tehtävien delegointi, vapaa-ajanpalvelut

§9/2022 Henkilöstöpäätös, Työkokemuslisän myöntäminen / Kuoksa

§10/2022 Henkilöstöpäätös, Työkokemuslisän myöntäminen / Talikainen

 

Elinvoimajohtaja

 

§4/2022, Hallintopäätös, Lupa murskatun betonijätteen hyödyntämiseen / Sodankyläntie 16

§5/2022, Hallintopäätös, Lapin kuntien yhteinen liikenneturvallisuustoimijatyö / Pelkosenniemen kunnan sitoutuminen

§6/2022, Hankintapäätös, Asiointipalveluliikenteen ja koulukuljetusten kilpailuttaminen vuosille 2023-2024 / hankintapäätös

§7/2022, Hankintapäätös, Uuden kunnantalon suunnittelu / LVIAS-suunnittelun hankinta

§1/2023, Henkilöstöpäätös, Rekrytointi kiinteistönhoitajan tehtävään

 

Sosiaalijohtaja

 

§42/2022, Henkilöstöpäätös, Toimintapisteen apulaisohjaajan vakinaistaminen

§43/2022, Henkilöstöpäätös, Lähihoitajan valinta

§44/2022, Henkilöstöpäätös, Lähihoitajan valinta

 

Varhaiskasvatuspäällikkö

 

§1/2023, Henkilöstöpäätös, kokemuslisän myöntäminen

§2/2023, Henkilöstöpäätös, työkokemuslisän myöntäminen

 

Toimielinten päätökset

 

Rakennuslautakunta

19.12.2022 kokous.

Linkki julkaisuun

 

Keskusvaalilautakunta

11.01.2023 kokous.

Linkki julkaisuun

 

Vanhusneuvosto

9.12.2022 kokous

Linkki julkaisuun


 

 

Lisätiedot Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi.

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan lisäksi
Elinvoimajohtajan 18.1.2023 tekemä viranhaltijapäätös 2/2023

  Oikaisuvaatimus elinvoimajohtajan päätöksestä sekä itseoikaisu päätökseen

 

Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset.

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.