Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.01.2023/Pykälä 5


 

Eduskuntavaalien vaalitoimitsijoiden määrääminen yleisiin ennakkoäänestypaikkoihin ja kotiäänestykseen.

 

Keskvltk 11.01.2023 § 5  

134/00.00.00/2022  

 

 

Vaalilain §:n 4 mukaan vaalit toimitetaan järjestämällä

ennakkoäänestys ja vaalipäivän äänestys. Ennakkoäänestyksen ja

vaalipäivän äänestyksen järjestämisestä kotimaassa vastaa kunta

sekä ennakkoäänestyksen järjestämisestä ulkomailla

ulkoasiainministeriö.


Vaalilain 17 § Vaalitoimitsijat:

Ennakkoäänestyksessä kotimaassa yleisessa

ennakkoäänestyspaikassa, Suomen edustustossa ja suomalaisessa

laivassa sekä kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat.

Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava

ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Muissakin ennakkoäänestyspaikoissa

vaalitoimitsijoita voi tarvittaessa olla kaksi tai useampia.

 
Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja

kotiäänestykseen määrää kunnan keskusvaalilautakunta.
 

Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa

toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtäaikaa

saapuvilla. Muissa ennakkoäänestyspaikoissa, joihin

vaalitoimitsijoita on nimetty tai määrätty kaksi tai useampia, riittää,

että ennakkoäänestystä toimitettaessa on saapuvilla yksi

vaalitoimitsija. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta

huolehtii yksi vaalitoimitsija.
 

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai

vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan

aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja

rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei

sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

 
Jokaisen vaalitietojärjestelmää käyttävän vaaliviranomaisen (mm.

yleisen ennakkoäänestyspaikan vaalitoimitsija) tulee tunnistautua

(kirjautua) järjestelmään vahvalla sähköisellä tunnistautumisella

(verkkopankkitunnukset, matkapuhelinoperaattorin myöntämä

mobiilivarmenne tai poliisin myöntämä henkilökortti).
 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen

 

Päätösesitys Keskusvaalilautakunta valtuuttaa keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan ja sihteerin, kummankin erikseen valitsemaan tarvittavan määrän vaalitoimitsijoita ja muuta henkilökuntaa vaalityön suorittamiseksi. Vaalitoimitsija toimittavat tarvittaessa myös kotiäänestyksen.

 

Käsittely

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti esityksen mukaisesti. 

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee

 kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.