Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.02.2023/Pykälä 40


Liite 23 Ilmastotiekartan_toteutussuunnitelma_Pelkosenniemi 6.11.2022

 

Ilmastosuunnitelman laatiminen / Energiatehokkuuden toimintasuunnitelman liittäminen osaksi ilmastosuunnitelmaa ja ilmastoryhmän nimeäminen

 

Kunnanhallitus 24.11.2022 § 433 

 

 

 

 

Pelkosenniemen kunta kuuluu kuntien ja kuntayhtymien HINKU-verkostoon. Hinku-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Kunnat pyrkivät vähentämään ilmastopäästöjään muun muassa lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Kunnat kannustavat myös paikallisia yrityksiä ja asukkaita ilmastotekoihin.

 

Kesällä 2022 voimaan tullutta ilmastolakia täydennetään kuntien ilmastosuunnitelmilla. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laista 20.10.2022 ja lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023. Laki velvoittaa kunnilta ilmastosuunnitelman, jonka tulee sisältää muun muassa tavoitteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä, tiedot kunnan kasvihuonekaasupäästöjen kehityksestä sekä toimet, joilla päästöjä vähennetään. Ilmastosuunnitelmaan voi lisäksi sisällyttää sopeutumiseen ja nieluihin liittyviä tavoitteita ja toimia.

 

Ilmastosuunnitelma on laadittava viimeistään lain voimaantulon jälkeen alkavan ensimmäisen valtuustokauden aikana. Ilmastosuunnitelma on päivitettävä kerran valtuustokaudessa. Kunta voi laatia suunnitelma yhteistyössä muiden kuntien kanssa. Tällöin suunnitelmassa on oltava kuntakohteiset tavoitteet ja toimet.

 

HINKU-kunnat ovat sitoutuneet aloittamaan lain mukaisen ilmastosuunnitelman edelläkävijöinä. Ilmastosuunnitelman sisältö on pääpiirteissään kuvattu ilmastolaissa (§ 14 a). Kunnissa tarvitaan nyt ymmärrystä, miten suunnitelmien päivittäminen tai toteuttaminen tehdään käytännössä lain edellyttämällä osallistavalla tavalla. Kuntien ilmastosuunnitelmien tukena on Suomen ympäristökeskus SYKE:n laatima vuoden 2023 alussa valmistuva opas sekä Alas-skenaarityökalu (ALasSken).

 

SYKE on tehnyt selvityksen, jonka mukaan reilulla 70 kunnalla on ilmastosuunnitelma. Näissä kunnissa asuu yhteensä yli 3,7 miljoonaa asukasta, eli kaksi kolmasosaa suomalaisista on jo nyt ilmastosuunnitelman piirissä (tiedote verkkosivuilta 23.2.2022). Kaikilla suurimmilla, yli 100 000 asukkaan kaupungeilla on ilmastosuunnitelma. Yli 10 000 asukkaan kunnista yli puolella on suunnitelma, mutta alle 10 000 asukkaan kunnista alle 10 prosenttia on tehnyt suunnitelman.

 

Lapin liitolla on käynnissä Tehemmä yhessä ilmastotyötä -hanke, jota kautta on mahdollisuus saada konkreettista tukea ilmastosuunnitelmien edistämiseen. Hankkeen kustannusarvio on 120 000€. YM:n avustus hankkeelle on 84 000 €. Omarahoitusosuus katetaan omalla työllä ja kunnille tarjottavista ostopalveluista perittävällä 10 % omavastuuosuudella.  Hanke kestää 31.5.2023 saakka.

 

Esityslistan liitteenä on suunnitelma Pelkosenniemen kunnan ilmastosuunnitelman laatimiseksi, joka toteutetaan alkuvuodesta 2023 kuntalaiset ja muut sidosryhmät osallistavassa prosessissa.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että
1) Pelkosenniemen kunta osallistuu Lapin liiton Tehemä ilmastotyötä -hankkeeseen 500 euron määrärahalla
2) kuntaan laaditaan ilmastosuunnitelma esityslistan liitteenä olevan osallistavan suunnitelman mukaisesti

 

Käsittely

 

Päätös Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä kunnanjohtajan päätösehdotuksen.

 

Tiedoksi miika.huhtala@evate.fi

 Lapin liitto hanna-leena.pesonen@lapinliitto.fi

 Elinvoimajohtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanhallitus 02.02.2023 § 40  

202/02.02.00/2022  

 

 

 

---

Kh 2.2.2022

 

Ilmastosuunnitelman laatiminen on käynnistynyt kunnanhallituksen 24.11.2022 päätöksen pohjalta.

 

Pelkosenniemen kunta on ollut mukana kunta-alan energiatehokkuussopimuksessa (KETS) vuodesta 2013 alkaen. Voimassa olevan sopimus on uusittu vuonna 2020 ja on voimassa vuoden 2025 loppuun asti.

 

Energiatehokkuussopimusten tavoitteena on energiatehokkuuden parantaminen sekä uusiutuvan energian lisääminen. Kaikkiaan eri alojen energiatehokkuussopimuksiin on liittynyt yli 700 toimijaa ympäri Suomen, ja mukana on niin kuntia, yrityksiä kuin yhteisöjäkin. Nykyinen sopimuskausi jatkuu vuoden 2025 loppuun.

 

Pelkosenniemen kunta raportoi vuosittain omasta energiankäytöstään sekä toteutetuista energiatehokkuustoimista sopimuksen mukaisesti. Sopimustoiminta kannattaa, sillä se luo hyvän pohjan kunnan energiankulutuksen hallinnalle, jonka lisäksi sopimukseen liittynyt kunta saa parempia avustuksia energiatehokkuushankkeisiin.

 

Pelkosenniemen kunnan sopimuksessa mukana ovat palvelukiinteistöt, katuvalaistuksen sähkönkulutus sekä kunnan omistamien ajoneuvojen ja työkoneiden polttoaineiden käyttö.  Energiatehokkuuden toimintasuunnitelma on tarkoituksenmukaista liittään osaksi ilmastosuunnitelmaa. Kunnalla on mahdollisuus edellyttää myös tytäryhtiöiden liittymisen energiatehokkuussopimukseen.

 

Ilmastotyön tukemiseksi järjestetään kunnanhallitukselle, valtuustolle ja henkilökunnalle ilmastotyöpaja 15.2.2023. Lisäksi toteutetaan kuntalaisille ilmastokysely, johon voi vastata helmikuun 2023 ajan sekä sähköisenä että paperisena. Kysely on laadittu ja toteutetaan yhteistyössä Kemijärven kaupungin ja Posion kunnan kanssa. Valmisteluun ovat osallistuneet Pelkosenniemellä elinvoimajohtaja, rakennustarkastaja, hyvinvointi- ja viestintäkoordinaattori sekä kunnanjohtaja.

 

Ilmastotyö, kuten muutkin koko organisaatiota koskevat strategiset ohjelmat ja toimenpiteet, vaativat johdon sitoutumista, riittävää resurssointia sekä ohjeistusta, perehtystä ja seurantaa.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi, että kunnan energiatehokkuuden toimenpidesuunnitelma on liitetty osaksi ilmastosuunnitelmaa
2) asettaa ilmastoryhmän, jonka tehtävä on valmistella ilmastosuunnitelmaa ja toimia ympäristöasioihin liittyvänä yhteistyöryhmänä jatkossa
3) nimetä ilmastoryhmän jäsenet ja koollekutsujan
4) edellyttää, että seuraavat tytäryhtiöt harkitsevat osallistumisensa kunta-alan energiatehokkuussopimukseen (KETS): Pelkosenniemen Vuokratalot Oy, Kiinteistö Oy Pelkosenniemen liikekeskus, Kiinteistö Oy Huttu-Tyttö, Kiinteistö Oy Huttu-Akka ja Kiinteistö Oy Huttu-Ukko

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että ilmastoryhmään nimetään seuraavat: elinvoimajohtaja, rakennustarkastaja, hyvinvointi- ja viestintäkoordinaattori, kunnanjohtaja sekä Jouko Viitamäki. Työryhmä päättää koollekutsujan itse. Pekka Arvola esitti, että ryhmän sihteeriksi valitaan Minna Kankaanpää. Esityksiä kannatettiin.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti
1) merkitä tiedoksi, että kunnan energiatehokkuuden toimenpidesuunnitelma on liitetty osaksi ilmastosuunnitelmaa
2) asettaa ilmastoryhmän, jonka tehtävä on valmistella ilmastosuunnitelmaa ja toimia ympäristöasioihin liittyvänä yhteistyöryhmänä jatkossa
3) nimetä ilmastoryhmän jäsenet ja koollekutsujan seuraavasti elinvoimajohtaja, rakennustarkastaja, hyvinvointi- ja viestintäkoordinaattori, kunnanjohtaja, Jouko Viitamäki sekä Minna Kankaanpää. Työryhmä päättää koollekutsujan itse.
4) edellyttää, että seuraavat tytäryhtiöt harkitsevat osallistumisensa kunta-alan energiatehokkuussopimukseen (KETS): Pelkosenniemen Vuokratalot Oy, Kiinteistö Oy Pelkosenniemen liikekeskus, Kiinteistö Oy Huttu-Tyttö, Kiinteistö Oy Huttu-Akka ja Kiinteistö Oy Huttu-Ukko

 

Tiedoksi Nimetyt henkilöt

 Nimetyt tytäryhtiöt

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.