Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.02.2023/Pykälä 34


Liite 19 Kaavoitusaloite Ahventuuli Pelkosenniemi 20230109

 

Ahventuuli tuulivoimahankkeen osayleiskaava / kaavoitusaloite

 

Kunnanhallitus 02.02.2023 § 34  

25/10.02.02/2023  

 

 

 

Suomen Voima Oy on tehnyt kaavoitusaloitteen Pelkosenniemen kunnalle Ahventuuli -nimisen osayleiskaavan laatimisesta Pelkosenniemen kunnan itäosaan Vuotosselän-Rovavaaran alueelle. Alustavana suunnittelualueena on liitteessä 1. esitetty hanke-alue. Suomen Voima Oy on neuvotellut yksityisten maanomistajien kanssa maankäyttösopimuksia alueelle. Maankäyttöneuvottelut jatkuvat edelleen maanomistajien kanssa. Suunnittelualue tarkentuu osayleiskaavaprosessin kuluessa. Hankkeelle on haettu Puolustusvoimilta tutkalausuntoa.

 

Alustavien suunnitelmien mukaan alueelle rakennettaisiin noin 10 tuulivoimalaa käsittävä tuulipuisto. Tavoitteena on, että ympäristövaikutusten arviointi ja kaavan laatiminen aloitettaisiin sen jälkeen, kun Puolustusvoimat on myöntänyt puoltavan tutkalausunnon hankkeelle. Ennen kaavoituksen aloittamista osapuolet Pelkosenniemen kunta ja Suomen Voima Oy laativat kaavoitussopimuksen.

 

Suomen Voima Oy esittää seuraavaa lähestymistapaa kaavoitusprosessille:

- kunta käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen maankäyttö- ja rakennuslain 44§ ja 77§:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella.

- Suomen Voima Oy vastaa kokonaisuudessaan osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista sekä kuulutus- yms. kuluista.

 

Alue rajautuu Sallan kunnan rajaan. Sallan kunnanhallitus on 19.9.2022 päättänyt käynnistää Suomen Voima Oy:n aloitteesta osayleiskaavan laatimisen alueelle.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 77 a § (11.2.2011/134) mukaan rakennuslupa tuulivoimalan rakentamiseen voidaan 137 §:n 1 momentin estämättä myöntää, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa on erityisesti määrätty kaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Jos 77 a §:n mukainen tuulivoimarakentamista ohjaava yleiskaava laaditaan pääasiallisesti yksityisen edun vaatimana ja tuulivoimahankkeeseen ryhtyvän taikka maanomistajan tai haltijan aloitteesta, kunta voi periä tältä yleiskaavan laatimisesta aiheutuneet kustannukset kokonaan tai osaksi. Kunta hyväksyy kaava-aluekohtaisesti perittävän maksun periaatteet ja maksun perimistavan sekä -ajan.

 

Voimassa olevassa maakuntakaavassa alue on merkitty M-alueeksi (maa- ja metsätalousvaltainen alue). Alueella ei ole voimassa yleis- tai asemakaavaa. Alue on muilta osin nykyisin maa- ja metsätalouskäytössä.

Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavassa alueelle on merkitty tuulivoimapotentiaalisia alueita. Maakuntakaavan suunnittelumääräysten mukaisesti tuulivoimalat tulee sijoittaa keskitetysti usean tuulivoimalan muodostamiin ryhmiin ja niin lähelle toisiaan kuin se energiatuotannon taloudellisuus huomioon ottaen on mahdollista. Alueen suunnittelussa tulee ottaa huomioon tuulivoimaloiden vaikutukset valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin sekä valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Alueen käyttöä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon alueen poronhoidon edellytykset. Kunnan kaavoituksessa ja muussa alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon tuulivoiman rakentamisen vaikutukset maisemaan, asutukseen, loma-asutukseen, linnustoon ja muuhun eläimistöön, luontoon ja kulttuuriperintöön sekä lievennettävä haitallisia vaikutuksia.

 

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi p. 040 480 9187

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Pelkosenniemen kunta päättää käynnistää oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen kunnan itäosaan Vuotosselän-Rovavaaran alueelle maankäyttö- ja rakennuslain 44 § ja 77a §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella.

Suomen Voima Oy laatii kunnan kanssa kaavoitussopimuksen valittuaan kaavakonsultin. Kunta hyväksyy kaavakonsultin omien sääntöjensä mukaisesti. Sopimus ja kaavanlaatija tuodaan erikseen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

Suomen Voima Oy vastaa kaikista osayleiskaavan ja hankkeen selvitysten ja suunnitelmien laadinnasta ja niihin liittyvistä kuluista, kustannuksista sekä kuulutus- yms. kuluista. Muut hankkeeseen liittyvät kunnan hallinnolliset kulut laskuttaa kunta yhtiöltä erillisen kaavoituksen käynnistämissopimuksen mukaisesti. Kunta vastaa kaavaprosessin lakisääteisistä hallinnollisista tehtävistä.

 

Käsittely Elinvoimajohtaja selosti tilannetta. Elinvoimajohtaja poistui kokouksesta klo 19.40.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Elinvoimajohtaja

 

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.