Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.02.2023/Pykälä 35


Liite 20 TA 2023 täytäntöönpano-ohje kh2.2.2023 esitys20230127

 

Talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohje

 

Kunnanhallitus 02.02.2023 § 35  

22/02.00/2023  

 

 

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.12.2022 § 103 kunnan talousarvion vuodelle 2023 sekä taloussuunnitelman vuosille 2024 - 2025. Vuoden 2023 talousarvio on laadittu kunnanhallituksen hyväksymien suunnitteluohjeiden (Toiminnan ja talouden suunnittelun perusteet 2022 -ohjeen; kh 25.8.2022 § 286) mukaisesti. Ohjeen tarkoituksena on vahvistaa talousarvion yhteyttä kuntastrategiaan, yhdenmukaistaa talousarviokirjan sisältöä sekä selkiyttää tavoitteita ja vastuita.

 

Vuoden 2023 talousarvion laadinta pohjautuu

käyttösuunnitelmatasoiseen suunnitteluun ja talousarvio on laadittu

mahdollisimman realistiseksi ottaen huomioon toiminnalliset

tavoitteet kuntalain edellyttämällä tavalla.

 

Talousarvion 2023 ja toiminta- ja taloussuunnitelman 2024 - 2025 vahvistamisen jälkeen valtiovarainministeriön päätös kunnan valtionosuudesta (kh 19.1.2023 § 24) poikkeaa olennaisesti tasosta, joka talousarvioon sisältyy. Talousarvion 2023 valtionosuusennuste pohjautuu syksyn 2022 kuntatalousohjelman painelaskelmaan.

 

Valtuuston hyväksymä talousarvio sisältää joitakin muutoksia

toimialojen talousarvioehdotuksiin ja kunnanhallituksen

talousarvioesitykseen nähden. Talousarvion täytäntöönpanon

kohdalla on niihin syytä kiinnittää erityinen huomio. Muutokset on

koottu talousarvion täytäntöönpano-ohjeeseen.

 

Talousarvion täytäntöönpanossa noudatetaan kunnanhallituksen

hyväksymää talousarvion täytäntöönpano-ohjetta. Talousarvion

täytäntöönpano-ohje koskee kaikkia kunnan organisaation

toimielimiä ja tilivelvollisia. Tilivelvolliset on vahvistettu

talousarviossa. Täytäntöönpano-ohjetta on noudatettava myös

konsernin tytäryhteisöissä, jollei niitä koskevasta lainsäädännöstä,

yhtiöjärjestyksestä, kunnan konserniohjeesta tai muusta säännöstä

muuta johdu.

 

Talousarvion täytäntöönpano edellyttää käyttösuunnitelmien

tarkistamista, jolloin kunnanhallitus ja lautakunnat vahvistavat

valtuuston hyväksymät määrärahat vastuualuetasoisesti koskien

alaistaan toimintaa. Käyttösuunnitelmat laaditaan sellaisella

tarkkuudella, että taloudellinen ja toiminnallinen vastuu on selkeä, ja

toiminta on tarkoituksenmukaista. Käyttösuunnitelmat on käsiteltävä

helmikuun 2023 loppuun mennessä.

 

Käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä lautakuntien tulee myös tarkistaa alaisensa toiminnan tilivelvollisuudet sekä vahvistaa laskujen tarkastajat ja hyväksyjät. Kunnanhallitus on vahvistanut omalta osaltaan laskujen ja tositteiden hyväksyjät 19.1.2023 § 11.

 

Esityslistan liitteenä on talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohje.

 

Valmistelija Kunnanjohtajan Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) todeta, että kunnanhallitus seuraa kunnan talouden toteutumista vuonna 2023 erityisen tarkasti ensimmäisistä kuukausista lähtien ja ryhtyy tarvittaessa toimiin taloustilanteen tarkistamiseksi
2) hyväksyy talousarvion 2023 täytäntöönpano-ohjeen esityslistan liitteen mukaisena
3) lähettää ohjeen toimeenpanoa varten tilivelvollisille

 

Käsittely Kokouksessa pidettiin tauko klo 19.40-19.47.
 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Esimiehet

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.