RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Siivouspalveluiden hankinta
Kunnanhallitus 02.03.2023 § 74
51/02.08.00/2023
Pelkosenniemen kunnassa on kolme laitoshuoltajan vakanssia (nrot 040104, 040105 ja 040106). Kelpoisuusehtona on soveltuva ammattitutkinto. Vuosina 2021 - 2022 tehtäviin on ollut haasteellista saada kelpoisuusehdon täyttäviä henkilöitä. Myös pätevöityminen oppisopimuskoulutuksella on rekrytoinneissa mahdollistettu, mikä sekään ei ole tuottanut kuntaan sitoutuvaa henkilökuntaa. Sijaiset laitoshuoltajille on hankittu ostopalveluna, jonka kokonaiskustannus vuonna 2022 on ollut noin 100 000 euroa vaihdellen kuukausitasolla. Hankinta on toteutettu kunnan alueella toimivan yhtiön kautta, jotta kunnan kiinteistöjen siisteydestä on voitu huolehtia.
Uuden koulu-päiväkodin käyttöönoton myötä kunnan kiinteistöjen siivouspalveluiden henkilöstömitoitus on tarkistettu. Jatkossa on päivitetään kunnan kiinteistösuunnitelma, jossa määritellään, mitä kiinteistöjä on tarkoitus säilyttää, kunnostaa tai mistä kohteista luopua. Kunnanhallitus on asettanut tilatyöryhmän, jonka tehtäviin kiinteistösuunnitelman päivitys kuuluu. Työ on kesken. Aikatauluun on vaikuttaneen kunnantalon akuutit muutos- ja kunnostustyöt, joiden on tavoitteena valmistua vuoden 2023 aikana.
Kunnassa on ajankohtaista linjata, tehdäänkö kunnan ylläpito- ja perussiivous jatkossa oman henkilökunnan voimin vai tuotetaanko se ostopalveluna. Siivouspalveluiden laajuus, laatu ja mitoitus pyritään pitämään ajan tasalla kiinteistösuunnitelman toteutuksen kanssa. Tarvittavat muutosneuvottelut toteutetaan ajantasaisesti.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että kunnan kiinteistöjen siivouspalvelut kilpailutetaan avoimena hankintana, jonka jälkeen mahdollisesta ulkoistamisesta päätetään erikseen ennakkovaikutusten arviointiin (EVA) pohjautuen.
Käsittely Kunnanhallitus edellyttää, että siivouspalveluiden aikaisemmista ostopalvelusopimuksista tehdään selvitys seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Elinvoimajohtaja
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |