RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.03.2023/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pelkosenniemen kunnan liittyminen Viitostie ry:n jäseneksi
Kunnanhallitus 02.03.2023 § 81
46/00.04.01/2023
Viitostie ry on Viitostien eli valtatie 5:n varren kuntien sekä yritysten muodostama yhdistys. Yhdistyksen varapuheenjohtaja on lähestynyt Pelkosenniemen kuntaa ja esittänyt, että kunta liittyisi Viitostie ry:n jäseneksi.
Yhdistyksen tarkoituksena on tehdä tunnetuksi Suomen valtatie 5:ttä liikenne- ja matkailureittinä kotimaassa ja ulkomailla sekä edistää liikenteen, saavutettavuuden ja elinvoiman kehitystä sen
vaikutusalueella.
Vahva Viitosväylä on itäisen Suomen menestyksen kivijalka, sillä alueiden kehittämisedellytysten ja kilpailukyvyn keskeinen tekijä on saavutettavuus. Liikenneyhteydet ovat olleet ja ovat yksi tärkeimmistä tekijöistä yritysten valitessa investointi- ja etabloitumiskohteita.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimii valtatie 5:n edunvalvojana ja edistää tarvittavia tutkimus- ja kehitystyötä, julkaisee valtatie 5:n vaikutusalueen liikennettä ja elinvoimaa edistäviä esite- ja muuta aineistoa, järjestää tiedotus- ja asiantuntijatilaisuuksia sekä tekee esityksiä ja antaa
lausuntoja ja kannanottoja.
Viitostie ry:n jäsenmaksu on alle 5000 asukkaan kunnalta 250 € vuodessa. Itä-Lapin seutukunnasta on Itä-Lapin kuntayhtymä ja Kemijärven kaupunki ovat yhdistyksen jäseniä.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että Pelkosenniemen kunta liittyy Viitostie ry:n jäseneksi.
Käsittely Pekka Arvola esitti, että Pelkosenniemen kunta ei liity Viitostie ry:n jäseneksi.
Mikael Helistenkangas kannatti esitystä.
Päätös Kunnanhallitus päätti, että Pelkosenniemen kunta ei liity Viitostie ry:n jäseneksi.
Tiedoksi Viitostie ry
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |