RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 19 | Eroanomus / Marja-Leena Laatikainen / Vammaisneuvosto | |
Liite 20 | Eroanomus / Jutta Pasma / Vammaisneuvosto | |
Liite 21 | Eroanomus kunnallisista luottamustehtävistä / Hildén |
Vammaisneuvoston jäsenten eroanomukset ja uusien jäsenten valinta
Kunnanhallitus 16.03.2023 § 96
53/00.00.01/2023
Kuntalain (410/2015) 28 §:n mukaisesti vammaisten henkilöiden
osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi
kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto.
Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla
henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla
vammaisneuvostossa riittävä edustus. Kunnanhallituksen on
huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä.
Kuntalaki edellyttää, että vammaisneuvostolle on annettava
mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan
suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on
merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden,
osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä
toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen
kannalta.
Voimassa olevan hallintosäännön 13 §:n mukaan
vammaisneuvostossa on viisi (5) jäsentä kaksi (2) varajäsentä, jotka
ovat pelkosenniemeläisten vammais-, sairaus- ja omaisjärjestöjen
ehdottamia tai ovat vammaisia, vammaisten omaisia tai muuten
asiaan perehtyneitä. Vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan
puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Vammaisneuvoston jäsenet Jutta Pasma ja Marja-Leena Laatikainen ovat jättäneet 25.2.2023 päivätyt eroanomukset kunnanhallitukselle. Eroanomukset ovat saapuneet kuntaan 27.2.2023 ja ne ovat esityslistan liitteenä.
Vammaisneuvoston varajäsen Arto Hildén on jättänyt 28.2.2023 päivätyn eroanomuksen kunnanhallitukselle/valtuustolle, jolla hän anoo eroa kaikista kunnallisista luottamustehtävistä. Eroanomus on esityslistan liitteenä.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen, 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus hyväksyy Jutta Pasman, Marja-Leena Laatikaisen ja Arto Hildénin eroanomukset ja pyytää pelkosenniemeläisiä vammais-, sairaus- ja omaisjärjestöjä ehdottamaan eronneiden tilalle uudet jäsenet vammaisneuvostoon 30.4.2023 mennessä.
Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että kunnanhallitus esittää ystävällisen kutsun edellä mainituille henkilöille saapua seuraavaan kunnanhallitukseen keskustelemaan kunnanhallituksen toiminnasta liittyen vammaisneuvostoon. Muilta osin asia palautetaan valmisteluun.
Kati Nenonen kannatti esitystä.
Päätös Kunnanhallitus päätti esittää ystävällisen kutsun edellä mainituille henkilöille saapua seuraavaan kunnanhallitukseen keskustelemaan kunnanhallituksen toiminnasta liittyen vammaisneuvostoon. Muilta osin asia palautetaan valmisteluun.
Tiedoksi Pelkosenniemeläiset vammais-, sairaus- ja omaisjärjestöt
Hyvinvointi- ja viestintäkoordinaattori
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee
kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |