RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | Eriävä mielipide / Tarja Kallio | |
Liite 2 | Eriävä mielipide / Jani Jaakkola | |
Liite 3 | Eriävä mielipide / Antero Hildén | |
Liite 4 | Eriävä mielipide / Pekka Nyman |
Hyvinvointijohtajan rekrytointi / Palkan määrittely
Kunnanhallitus 24.11.2022 § 437
199/01.01.01/2022
Paula Alatalo on irtisanoutunut hyvinvointijohtajan virasta siten, että hänen viimeinen virantoimituspäivänsä on 31.12.2022. Hyvinvointijohtaja (vakanssinumero 030101) toimii kunnan henkilöstöjohtajana, työsuojelupäällikkönä sekä hyvinvointipalveluiden toimialajohtajana.
Voimassa olevan hallintosäännön mukaan toimivalta toimialajohtajan palvelusuhteeseen ottamisessa määräytyy seuraavasti:
48 § Haettavaksi julistaminen
Viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus.
49 § Palvelussuhteeseen ottaminen
Valtuusto valitsee kunnanjohtajan ja toimialajohtajat toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen.
47 § Kelpoisuusvaatimukset
Virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa. Valtuuston valitsemien virkojen kelpoisuusehdoista päättää kunnanhallitus julistaessaan viran haettavaksi, ellei kelpoisuusehtoja ole vahvistettu virkaa perustettaessa tai ne ovat muuttuneet.
Esityslistan liitteenä on luonnos hyvinvointijohtajan hakuilmoituksesta.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) vahvistaa hyvinvointijohtajan viran kelpoisuusehdon seuraavasti: soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja riittävä kunnallishallinnon kokemus ja talouden tuntemus. Kokemus perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta ja vapaa-ajanpalveluista ja niiden kehittämisestä sekä henkilöstöjohtamisesta katsotaan eduksi. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttävät kunnan arvojen syvällistä ymmärtämistä ja esimerkillistä toteuttamista työssä, näkemystä kuntalaisten ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisestä sekä joustavuutta työtehtävissä ja työajoissa.
2) julistaa hyvinvointijohtajan viran avoimeen hakuun 1.1.2023 alkaen tai sopimuksen mukaisesti. Hakuilmoitus julkaistaan kunnassa käytössä olevien sähköisten kanavien lisäksi Koti-Lapissa ja Lapin Kansassa.
3) nimetä haastattelijat, jotka valitsevat myös haastatteluun kutsuttavat
4) haastatteluajankohdan
Käsittely Jani Jaakkola esitti, että ennen palkan määrittelyä toteutetaan työn vaativuuden arviointi huomioiden vertailu muihin johtotehtäviin.
Päätös Kunnanhallitus päätti
1) vahvistaa hyvinvointijohtajan viran kelpoisuusehdon seuraavasti: soveltuva korkeakoulututkinto ja riittävä kunnallishallinnon kokemus ja talouden tuntemus. Kokemus perusopetuksesta, varhaiskasvatuksesta ja vapaa-ajanpalveluista ja niiden kehittämisestä sekä henkilöstöjohtamisesta katsotaan eduksi. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttävät kunnan arvojen syvällistä ymmärtämistä ja esimerkillistä toteuttamista työssä, näkemystä kuntalaisten ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämisestä sekä joustavuutta työtehtävissä ja työajoissa.
2) että ennen palkan määrittelyä toteutetaan työn vaativuuden arviointi huomioiden vertailu muihin johtotehtäviin.
3) julistaa hyvinvointijohtajan viran avoimeen hakuun 1.1.2023 alkaen tai sopimuksen mukaisesti. Hakuilmoitus julkaistaan kunnassa käytössä olevien sähköisten kanavien lisäksi Koti-Lapissa ja Lapin Kansassa.
4) nimetä haastattelijaksi kunnanhallituksen ja -valtuuston, jotka valitsevat myös haastatteluun kutsuttavat
5) haastatteluajankohdaksi 19.12.2022
Tiedoksi Johdon tukipalvelut, kh, kv
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
---
Kh 19.1.2023 § 9
Kunnanhallitus päätti 24.11.2022 § 437 nimetä haastattelijaksi kunnanhallituksen ja -valtuuston, jotka valitsevat myös haastatteluun kutsuttavat. Kunnanhallitus keskusteli hakemustilanteesta kokouksessaan 15.12.2022 § 485 ja päätti, että hyvinvointijohtajan rekrytoinnin hakuaikaa jatketaan vuoden loppuun saakka niin, että aikaisemmat hakemukset otetaan huomioon. Päätökseen sisältyi myös, että kunnanhallituksen jäsenet valitsevat haastateltavat.
Määräaikaan mennessä saapui 31.12.2022 mennessä saapui yhteensä 16 hakemusta, joista yksi hakijoista veti hakemuksensa pois. Hakemuksensa jättivät seuraavat henkilöt (15):
Heikkinen Pilvi, Kemijärvi
Heinonen Hannele, Posio
Karppinen Sanna, Räyrinki
Kauhanen Juha, Rovaniemi
Kokkonen Teemu, Pattijoki
Koskenlaine Sirpa, Pelkosenniemi
Lakso Laura, Pelkosenniemi
Lampinen Teija, Muhos
Naumanen Henna, Onkamojärvi
Piispanen Satu, Korpilahti
Salmela Tanja, Kauhajoki
Shiue Ivy, Sodankylä
Sivula Lari-Matias, Rovaniemi
Vartio Piia, Tervola
Lisäksi yksi hakija ilmoitti, että nimeä ja koulutusta ei saa julkaista lehdessä tai muissa kanavissa hakuun liittyen.
Kunnanhallituksen jäsenet esittivät, että haastatteluun kutsutaan seuraavat henkilöt:
Vartio Piia
Piispanen Satu
Koskenlaine Sirpa
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) kutsua haastatteluun seuraavat henkilöt:
Vartio Piia
Piispanen Satu
Koskenlaine Sirpa
Heinonen Hannele
2) haastatteluajankohdan
Käsittely Pekka Arvola jääväsi itsensä ja poistu kokouksesta esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi 19:04-20:02
Kunnanhallitus piti kokoustauon 19:04-19:14
Tarja Kallio esitti, että haastatteluun kutsutaan:
Vartio Piia
Piispanen Satu
Koskenlaine Sirpa
Laura Lakso
Heidi Karnaattu kannatti esitystä.
Päätös Kunnanhallitus päätti:
1) kutsua haastatteluun seuraavat henkilöt: Vartio Piia, Piispanen Satu, Koskenlaine Sirpa ja Lakso Laura
2) Haastattelut suoritetaan 30.1. ja 1.2.
Tiedoksi Hakijat
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
---
Kh 16.2.2023 § 60
Hakijat kutsuttiin haastatteluun kunnanhallituksen 19.1.2023 päätöksen mukaisesti. Haastattelut toteutettiin Koskenlaineen ja Lakson osalta 30.1.2023. Vartio ja Piispanen ilmoittivat esteestä. Kunnanhallituksen 2.2.2023 päätöksen mukaisesti heille esitettiin uusi haastatteluajankohta 14.2.2023. Vartio ilmoitti 6.2.2023 sähköpostilla vetävänsä hakemuksen pois.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Päätösesitys tuodaan kokoukseen.
Käsittely Varajäsenen paikalle saapumisesta johtuen pykälä käsiteltiin kesken kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus pykälän käsittelyä.
Pekka Arvola jääväsi itsensä ja poistui pykälän käsittelyn ajaksi kokouksesta esteellisenä.
Pykälän käsittelyn ajaksi paikalle saapui Pekka Arvolan henkilökohtainen varajäsen Sarianne Kiemunki 18:02-18:27.
Kunnanjohtaja selosti, että Piispanen veti hakemuksensa pois haastattelun jälkeen.
Kunnanjohtaja toi kokoukseen seuraavan päätösesityksen:
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että hyvinvointijohtajaksi valitaan Sirpa Koskenlaine kokonaisarviointiin perustuen sopivimpana.
Tarja Kallio esitti, että Laura Laksoa esitetään valtuustolle valittavaksi hyvinvointijohtajaksi.
Esitys raukesi kannattamattomana.
Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että hyvinvointijohtajaksi valitaan Sirpa Koskenlaine kokonaisarviointiin perustuen sopivimpana.
Pykälä allekirjoitettiin kokouksessa.
Tarja Kallio jätti eriävän mielipiteen ja se liitetään pöytäkirjaan.
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanvaltuusto 23.02.2023 § 6
---
Kvalt 23.2.2023
Kunnanhallituksen esitys Valtuusto valitsee hyvinvointijohtajaksi Sirpa Koskenlaineen kokonaisarviointiin perustuen sopivimpana.
Käsittely Piia Taipola jääväsi itsensä ja poistu esteellisenä kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi 17:46-18:53
Varajäsen Antero Hildén saapui kokoukseen Piia Taipolan tilalle 17:46
Kunnanjohtaja selosti asiaa.
Kunnanvaltuusto keskeytti julkisen kokouksen, jotta valtuusto voi tutustua salassapidettäviin asiakirjoihin, jotka sisältävä henkilöarviointeja. Muut kuin valtuutetut, kunnanjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä poistuivat kokoustilasta ja julkinen etäyhteys katkaistiin klo 17:57. Valtuutetuilla oli mahdollisuus tarkastella hakemuksia sekä niistä tehtyjä yhteenvetoja. Kunnanjohtaja esitteli haastatteluista tehdyt muistiot.
Kunnanvaltuusto jatkoi julkista kokousta 18:24.
Suoritettiin nimenhuuto varmistaakseen läsnäolevat.
Läsnä 10 varsinaista jäsenta ja yksi varajäsen.
Jani Jaakkola esitti, että asia palautetaan valmisteluun.
Lisäksi Jani Jaakkola esitti, että hakijoista tehdään ansiovertailu ja kärkihakijoista teetetään soveltuvuusarviointi.
Pekka Nyman kannatti asian palauttamista valmisteluun.
Markku Kankaanranta kannatti asian käsittelyn jatkamista.
Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta valmisteluun, on syytä äänestää. Puheenjohtaja esitti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että asian käsittelyn jatkaminen on JAA ja Jani Jaakkolan esitys on EI.
Suoritettiin nimenhuutoäänestys.
Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen:
Annettu yhteensä 11 ääntä
JAA 7 ääntä. Helistenkangas Mikael, Kankaanranta Markku, Lakela Miska, Luoma-aho Anna-Kaisa, Luoma-aho Tero, Nenonen Kati, Viitamäki Jouko.
EI 4 ääntä. Honkanen Heikki, Jaakkola Jani, Nyman Pekka, Hildén Antero
POISSA: Arvola Pekka, Sirviö Christian.
Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan.
Pekka Nyman esitti hyvinvointijohtajaksi Laura Laksoa
Antero Hildén kannatti esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että koska on kunnanhallituksen esityksen lisäksi tehty kannatettu esitys, niin asiasta tulee äänestää. Äänestys toimitetaan suljetuin lipuin nimenhuudon mukaisesti. Äänestyslippuun kirjoitetaan henkilön nimi. Kaikki hakijat ovat mukana äänestyksessä. Pöytäkirjan tarkastajat toimivat ääntenlaskijoina.
Suoritettiin suljettu lippuäänestys.
Pöytäkirjantarkastajat Jouko Viitamäki ja Miska Lakela laskivat äänet.
Ääniä annettu yhteensä 11.
Yksi (1) ääni Pilvi Heikkinen
Kolme (3) ääntä Laura Lakso
Seitsemän (7) ääntä Sirpa Koskenlaine.
Puheenjohtaja totesi vaalin tulokseksi, että Sirpa Koskenlaine valitaan hyvinvointijohtajaksi.
Antero Hildén, Pekka Nyman ja Jani Jaakkola jättivät eriävät mielipiteet, jotka liitetään pöytäkirjaan.
Antero Hildén poistui kokouksestä pykälän käsittelyn jälkeen 18:53 ja Piia Taipola palasi kokoukseen.
Päätös Hyvinvointijohtajaksi valittiin Sirpa Koskenlaine.
Tiedoksi Hakijat
Hyvinvointipalvelut
Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.
Kunnanhallitus 16.03.2023 § 88
29/01.01.01/2023
---
Kh 16.3.2023
Valtuusto on valinnut Sirpa Koskenlaineen hyvinvointijohtajan virkaan 23.2.2023. Valitun kanssa on neuvoteltu aloitusajankohdasta, palkkauksesta sekä alustavasti muista virkasuhteen ehdoista.
Voimassa olevan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan ja toimialajohtajien palkoista. Kunnanhallitus on vahvistanut 25.8.2022 § 289, että hyvinvointijohtajan palkkaushinnoittelu muuttuu kokonaispalkaksi, joka on 4800 euroa 1.8.2022 alkaen. Palkkauksen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Hinnoitteluryhmä on palkkahinnoittelun ulkopuolinen viranhaltija (KVTES § 8 / Palkkausjärjestelmä).
Kunnanhallitus on päättänyt 8.9.2022 § 318 nimetä hyvinvointijohtajan hoitamaan työsuojelupäällikön tehtäviä ilman erillistä palkanlisää 1.10.2022 alkaen.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että hyvinvointijohtajan kokonaispalkka on 4800 euroa. Palkkauksen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Hinnoitteluryhmä on palkkahinnoittelun ulkopuolinen viranhaltija (KVTES § 8 / Palkkausjärjestelmä).
Käsittely Pekka Arvola jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta esteellisenä pykälän käsittelyn ajaksi 17:02-17:06.
Pekka Arvolan henkilökohtainen varajäsen Sari-Anne Kiemunki saapui kokoukseen pykälän käsittelyn ajaksi 17:02-17:06
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Koskenlaine
Monetra
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |