Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2023/Pykälä 91



 

Pyhäjärven kevyenliikenteenväylän rakentaminen

 

Kunnanhallitus 16.03.2023 § 91  

71/10.03.01.00/2023  

 

 

 

Pelkosenniemi-Pyhä maantien numero 9621 kävely- ja pyöräilytien jatkamiseen Pyhätunturilla on osoitettu valtion jakovarahankerahoitusta (ent. joululahjaraha) 400 000 euroa joulukuussa 2022.

 

Lapin ELY-keskus on suunnitellut kyseistä Pyhäjärven kevyenliikenteenväylän rakentamista Astellin liittymään asti siten, että rakennustyöt tehtäisiin kesällä 2023. Urakan kustannusarvio on noin 1 milj.euroa, josta 400 000 euroa katetaan eduskunnan "joululahjarahoilla" ja loppuosan ELY pyrkii järjestämään omarahoituksena se huomioiden, että Pelkosenniemen kunta on talousarviossaan vuodelle 2023 varannut tien toteuttamiseen 100 000 euroa.

 

Kevyenliikenteenväylään on laadittu tie- ja rakennesuunnitelma, jotka tulee tarkistaa. Kustannusarviota nostaa hankkeessa rakennettava uusi silta ja viimeaikainen kustannustason nousu.

 

Esityslistan liitteenä ovat kevyenliikenteen väylän alusta tie- ja rakennesuunnitelma.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää vahvistaa, että kunnan talousarvioon varattu 100 000 euroa osoitetaan Pyhäjärven kevyenliikenteen väylän rahoitukseen, mikäli Lapin ELY-keskus toteuttaa väylän rakennushankkeen vuoden 2023 aikana.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Lapin ELY-keskus / Olli Mourujärvi, Jaakko Ylinampa

 Elinvoimajohtaja

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.