RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2023/Pykälä 145
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sivutoimilupa hyvinvointijohtaja
Kunnanhallitus 13.04.2023 § 145
96/01.01.03/2023
Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine on hakemut sivutoimilupaa voidakseen olla Pelkosenniemen VPK:n toiminnassa mukana. Koskenlaineella on sairaanhoitajan koulutus ja hän osallistuu ensivaste-toimintaan.
Sivutoimilupaperiaatteet viranhaltijan osalta:
Saadakseen oikeuden sivutoimen suorittamiseen viranhaltija tulee joko hakea sivutoimilupaa tai tehdä sivutoimi-ilmoitus. Sivutoimilupa ja sivutoimi-ilmoitus poikkeavat toisistaan lähinnä työajan käytön osalta.
Sivutoimilupia myönnettäessä sekä annettaessa sivutoimi-ilmoitus noudatetaan kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain § 18:n määräyksiä. Laki kunnallisesta viranhaltijasta § 18 mukaan sivutoimella tarkoitetaan virkasuhdetta, palkattua työtä ja pysyväisluonteista tehtävää sekä ammatin, elinkeinon ja liikkeen harjoittamista.
Lain mukaan viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei työnantaja hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Tällainen lupa voidaan myöntää poikkeuksellisista ja hyvin perustelluista syistä.Työajan ulkopuolelle tarkoitetusta sivutoimesta viranhaltijan on tehtävä ilmoitus työnantajalle.
Lain § 18 3 mom. säätää sivutoimiluvan myöntämiseen liittyvästä harkinnasta. Sen mukaan on otettava huomioon, että viranhaltija ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään
saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista. Sivutoimena ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Määräyksen perusteella työnantaja voi arattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi kieltää tällaisen sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen (koskee myös sivutoimi-ilmoitusta). Kokonaistyöajassa olevien johtavien viranhaltijoiden tulee hakea sivutoimilupa kaikesta sivutoimesta
Voimassa olevan hallintosäännön § 56 mukaan sivutoimilupahakemuksen ratkaisee ja sivutoimiluvan peruuttamisesta sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kiletämisestä päättää lautuakuntakunta omalla toimialallaan. Kunnanjohtajan ja toimialajohtajien osalta sivutoimiluvista päättää kunnanhallitus.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää myöntää hyvinvointijohtaja Koskenlaineelle sivutoimiluvan olla mukana Pelkosenniemen VPK:n toiminnassa.
Käsittely Varajäsenen paikalle saapumisen takia, tämä pykälä käsiteltiin ennen kunnanjohtajan ajankohtaiskatsausta.
Pekka Arvola jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta esteellisenä pykälän käsittelyn ajaksi 17:49-18:03.
Pekka Arvolan henkilökohtainen varajäsen Sari-Anne Kiemunki saapui kokoukseen pykälän käsittelyn ajaksi 17:49-18:03.
Sari-Anne Kiemunki esitti, että sivutoimilupa myönnetään jos sille ei ole hyvinvointialueen puolesta estettä.
Markku Kankaanranta kannatti esitystä.
Päätös Kunnanhallitus päätti, että sivutoimilupa myönnetään jos sille ei ole hyvinvointialueen puolesta estettä.
Tiedoksi Hyvinvointijohtaja
Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |