Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2023/Pykälä 146



 

Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Taipola

 

Kunnanhallitus 31.03.2023    

 

 

 

 

Kunnanvaltuutettu Piia Taipola on 27.2.2023 päivätyllä ilmoituksellaan pyytänyt eroa kaikista kunnan luottamustehtävistä. Piia Taipolan eroanomus perusteluineen on esityslistan liitteenä. Piia Taipolalla on seuraavia kunnan luottamustehtäviä:

-          valtuutettu kunnanvaltuustossa

-          tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja

-          vammaisneuvoston kunnanhallituksen edustaja

-          suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan varajäsen (Lakela)

 

 Lisäksi Piia Taipola on kunnan nimeämänä:

-          Itä-Lapin kuntayhtymän tarkastuslautakunnan varajäsen (Viitamäki)

-          Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsen

-          kunnan markkinointityöryhmän jäsen

 

Kuntalain (410/2015) 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi
erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön

valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja

varavaltuutetulle.
 

Kuntalain 17 § 2 momentin nojalla jos valtuutettu on vapautettu

toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä

olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai

yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
A. esittää valtuustolle, että
1) se ei myönnä eroa Pia Taipolalle valtuustosta, sillä eroanomuksen perustelut eivät ole riittävän pätevät              
2) se myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen
3) se myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

B. myöntää
1) Taipolalle eron vammaisneuvostosta ja nimeää hänen tilalleen uuden kunnanhallituksen edustajan
2) Taipolalle eron markkinointityöryhmästä ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

C. toteaa, että Taipolan jäsenyys Kolpeneen palvelukeskuksen yhtymävaltuustossa on päättynyt 1.1.2023 Lapin hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen myötä

 

Käsittely

 

Päätös  

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle kohta A.

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanhallitus 04.04.2023 § 121 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
A. esittää valtuustolle, että
1) se ei myönnä eroa Pia Taipolalle valtuustosta, sillä eroanomuksen perustelut eivät ole riittävän pätevät              
2) se myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen
3) se myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

B. myöntää
1) Tapiolalle eron vammaisneuvostosta ja nimeää hänen tilalleen uuden kunnanhallituksen edustajan
2) Tapiolalle eron markkinointityöryhmästä ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

C. toteaa, että Taipolan jäsenyys Kolpeneen palvelukeskuksen yhtymävaltuustossa on päättynyt 1.1.2023 Lapin hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen myötä 

 

Käsittely Kunnanjohtaja toi esiin, että Pia Taipola on 29.3.2023 lähettänyt kuntaan täydennetyn eroanomuksen, jossa perusteluna esitetään myös terveydelliset syyt. Täydennetty eroanomus liitetään pöytäkirjaan.

Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen kohtaan A 1.

 
Kunnanhallitus päättää:

 A. esittää valtuustolle, että

 1) valtuusto myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi           

 
Markku Kankaanranta esitti, että asia palautetaan valmisteluun ja asiasta pyydetään kuntaliitolta lausunto.
 

 Kati Nenonen kannatti esitystä.
 

Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun ja asiasta pyydetään kuntaliitolta lausunto.

 

Tiedoksi Talous- ja hallintopäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Kunnanhallitus 13.04.2023 § 146  

53/00.00.01/2023  

 

---

Kh 13.4.2023

 

Kuntaliiton kannanotto asiaan on saatu 5.4.2023.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää:  

A. esittää valtuustolle, että  
1) valtuusto myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi 
2) se myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen
3) se myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

B. myöntää
1) Taipolalle eron vammaisneuvostosta ja nimeää hänen tilalleen uuden kunnanhallituksen edustajan
2) Taipolalle eron markkinointityöryhmästä ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

C. toteaa, että Taipolan jäsenyys Kolpeneen palvelukeskuksen yhtymävaltuustossa on päättynyt 1.1.2023 Lapin hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen myöt        

D. Allekirjoittaa pykälän kokouksessa

 

Käsittely Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen kohtaan A. 1) valtuusto myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi


Markku Kankaaranta esitti Tarja Kalliota vammaisneuvoston kunnanhallituksen edustajaksi. Esitystä kannatettiin.

Markku Kankaanranta esitti Kati Nenosta markkinointiryhmään.
Esitystä kannatettiin.
 

Päätös Kunnanhallitus päätti
A. esittää valtuustolle, että
1) valtuusto myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi
2) se myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen
3) se myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

B. myöntää
1) Taipolalle eron vammaisneuvostosta ja nimetä hänen tilalleen Tarja Kallion
2) Taipolalle eron markkinointityöryhmästä ja nimetä hänen tilalleen Kati Nenosen

C. todeta, että Taipolan jäsenyys Kolpeneen palvelukeskuksen yhtymävaltuustossa on päättynyt 1.1.2023 Lapin hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen myöt        

D. Allekirjoittaa pykälän kokouksessa

 

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle 20.4.2023 (kohta A)

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta. (kohdat A, C, D)

Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. (kohta B)