RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.04.2023/Pykälä 151
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ilmoitusasiat
Kunnanhallitus 13.04.2023 § 151
| LAPIN ALUETOIMISTO |
|
1. | Lapin aluetoimiston kutsuntakertomus 2022 |
|
|
|
|
| LAPIN ELY-KESKUS |
|
2. | Eurofins Ahma Oy:n laatima Pelkosenniemen kunnan suljetun kaatopaikan ympäristötarkkailun raportti vuodelta 2022 |
|
|
|
|
| KOLPENEEN TUKI- JA OSAAMISKESKUS |
|
3. | Kolpeneen palvelukeskuksen allekirjoitettu toimintakertomus |
|
|
|
|
| LAPIN HYVINVOINTIALUEEN ALUEHALLITUS |
|
4. | Lapin aluehallituksen päätöstiedote 29.3. kokouksesta |
|
|
|
|
| RUOKAVIRASTO |
|
5. | Ruokaviraston määräys porotalouden ja luontaiselinkeinojen rakennetuen hakemisesta |
|
|
|
|
| LAUSUNTOPYYNNÖT |
|
|
|
|
| TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ |
|
1. | Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle kotoutumisen edistämisestä annetun lain 87 e §:n muuttamisesta. Lausuntoaika 2.5.2023 saakka. |
|
|
|
|
Ilmoitusasiat tuodaan kokoustilaan 30 min. ennen kokouksen alkua.
Lisätiedot Talous- ja hallintopäällikkä Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi.
Käsittely
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |