RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 168
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vanhusneuvoston ehdotus kunnanhallitukselle
Kunnanhallitus 27.04.2023 § 168
9/00.01.01/2023
Pelkosenniemen kunnan vanhusneuvoston kokouksessa 9.2.2022 on käsitely kohta 7. Jäsenten esittämät asiat. Kokouksessa on esitetty seuraavaa:
Vanhusneuvosto haluaa, että neuvoston puheenjohtajalla tai varapuheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksen kokouksissa silloin, kun päätetään vanhuksiin liittyvistä asioista.
Muistioon on lisätty kirjaus, että asia viedään kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Pelkosenniemen kunnassa toimii vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja nuorisovaltuusto kuntalain pykälien 26 - 28 mukaisina vaikuttamistoimieliminä. Kuntaliitto kuvaa ohjeistuksessaan vaikuttamistoimielimiä osana toiminnan ja osallisuuden kehittämistä. Vaikuttamistoimielimillä on merkittävä rooli niin kunnissa kuin hyvinvointialueillakin. Vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa kunnan ja hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on - tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan - merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta. Vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan myös osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää, että kunnan vaikuttamistoimielimiin nimetyt kunnanhallituksen edustajat voivat kutsua vaikuttamistoimielinten puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kunnanhallituksen kokoukseen asiantuntijan roolissa, kun käsittelyssä on asia, joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä edustamiensa kuntalaisryhmien ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta.
Käsittely
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Tiedoksi Vanhusneuvosto
Vammaisneuvosto
Nuorisovaltuusto
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |