Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 173


 

Lukuvuoden 2023-2024 työpäivät ja loma-ajat

 

Kunnanhallitus 27.04.2023 § 173  

106/12.00.02/2023  

 

 

 

Perusopetuksen lukuvuosi alkaa perusopetuslain 23 § mukaan 1. päivänä elokuuta ja päättyy 31. päivänä heinäkuuta. Lukuvuodessa on 190 työpäivää, joilla tarkoitetaan päiviä, joina koululla toteutetaan vuosisuunnitelman mukaisesti opetussuunnitelman mukaista toimintaa. Lukuvuoden työpäivistä vähennetään kuitenkin muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuva itsenäisyyspäivä, loppiainen tai vapunpäivä. Ensi lukuvuonna 2023-2024 on 188 työpäivää. Perusopetusasetuksen 7 § mukaan lukuvuoden koulutyö päätetään viikon 22 viimeisenä arkipäivänä, joka on 1.6.2024.

 

Perusopetus lukuvuosi 2023-2024, 188 päivää:

Syyslukukausi 9.8.-22.12.2023

Syysloma 16.-20.10.2023

Joululoma 23.12.2023-5.1.2024

Kevätlukukausi 8.1.-1.6.2024

Talviloma 4.3.-8.3.2024

Vapaapäivä 10.5.2024

 

Esiopetus on perustuslain mukaista toimintaa ja sen laajuus on vähintään 700 tuntia vuodessa.

 

Esiopetus lukuvuosi 2023-2024, 182 päivää, 728 tuntia:

Syyslukukausi 14.8.-21.12.2023

Syysloma 16.-20.10.2023

Joululoma 22.12.2023-5.1.2024

Kevätlukukausi 8.1.-30.5.2024

Talviloma 4.3.-8.3.2024

Vapaapäivä 10.5.2024

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, p. 0400 222 191

 Rehtori Anne Pahkala, p. 040 568 7630

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä lukuvuoden 2023-2024 työpäivät ja loma-ajat esittelytekstin mukaisesti.

 

Käsittely

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tiedoksi Hyvinvointijohtaja

 Rehtori 

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.