Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.04.2023/Pykälä 174


 

Toimialajohtajien sijaiset ja korvaus sijaistamisesta

 

Kunnanhallitus 27.04.2023 § 174  

107/00.01.01/2023  

 

 

Kunnan hallintosäännön 27 §:n mukaan kunnanhallitus määrää kullekin toimialajohtajalle sijaisen, joka hoitaa toimialajohtajan tehtäviä tämän ollessa poissa tai esteellinen. Kunnan hallinto- ja organisaatiomalli on muuttunut 1.8.2022 (kvalt 12.5.2022 § 26). Valtuusto on perustanut uusia virkoja (kvalt 17.6.2022), joiden täyttö on kesken, ja osa johtavista viroista lakkaa.

 

Hallintosäännön 28 §:ssä toimialajohtajan yleiset tehtävät ja toimivalta on määrätty seuraavasti:

 

Toimialajohtaja vastaa toimialansa toiminnasta sekä johtaa ja kehittää toimintaa kunnanhallituksen ja kunnanjohtajan alaisuudessa.

 

Toimialajohtaja toimii alaistensa henkilöiden esimiehenä ja vastaa työnantajan edustajalle kuuluvista tehtävistä alaisensa henkilökunnan osalta. Toimivalta henkilöstöasioissa on määritelty luvussa 6 Toimivalta henkilöstöasioissa.

 

Toimialajohtaja huolehtii, että kunnan asukkaat ja palvelujen käyttäjät saavat riittävästi tietoja valmisteltavina olevista yleisesti merkittävistä asioista ja voivat osallistua ja vaikuttaa näiden asioiden valmisteluun.

 

Toimialajohtajalla on yleisvastuu toimialansa asioiden valmistelusta ja toimeenpanosta.

 

Sen lisäksi toimialajohtajan tehtäviin ja toimivaltaan kuuluu omalla toimialallaan

1) valmistella toimialansa talousarvio, talous- ja toimintasuunnitelma, käyttösuunnitelma, toteumaraportti sekä tilinpäätös ja toimintakertomus.

2) päättää toimialan hankinnoista määrärahojen sekä hankintaohjeessa määriteltyjen hankintavaltuuksien rajoissa

3) hyväksyä toimialansa palveluyksikköjaon

4) vahvistaa alaistensa viranhaltijoiden ja työntekijöiden toimenkuva

5) päättää tarvittaessa kunnan edustajien nimeämisestä toimialansa niiden yhteisöjen kokouksiin, joissa kunnalla on puhevalta sekä toimintaohjeiden antamisesta (yhteisöt, joissa kunta on jäsenenä)

6) edustaa tai määrätä muu viranhaltija taikka kutsua luottamushenkilö edustamaan kuntaa toimialaansa koskevissa neuvottelussa ja edustustilaisuuksissa sekä vastata niiden järjestämisestä

7) päättää toimialan hallinnassa olevien tilojen ja laitteiden vuokrauksesta tai muun käyttöoikeuden antamisesta enintään yhden (1) vuoden ajaksi

8) myydä toimialaansa kuuluvaa kunnan irtainta omaisuutta, kun esineen tai irtaimistokokonaisuuden arvo on enintään 5 000 €

9) vastaa toimialaa koskevista sopimuksista

10)  toimialajohtajat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta toimialallaan

11) vastaa oman toimialansa asiakirjatietojen hoitamisesta annettujen määräysten ja ohjeiden mukaisesti sekä nimeää asiakirjahallinnon vastuuhenkilön omalla toimialallaan.

 

Hallintosäännössä on määrätty elinvoimajohtajan ja hyvinvointijohtajan tehtäviä myös toimialakohtaisesti. Lisäksi toimialajohtajille on määrätty tehtäväkohtaisia tehtäviä, kuten asiakirjahallintoon liittyen.

 

Hallintosäännön 49 §:n mukaisesti kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan ja toimialajohtajien palkoista.

 

Kunnanhallitus antaa ohjeet tehtävien vaativuuden arvioinnista ja palkkausperusteista, joiden perusteella toimialajohtajat päättävät vakinaisen henkilöstön palkoista ja esimiehet määräaikaisen henkilöstön palkoista.

 

Sijaisjärjestelyjä on tarkistettu edellisen kerran kunnanhallituksessa 25.08.2022 § 288.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) nimetä elinvoimajohtajan sijaiseksi hyvinvointijohtajan
2) nimetä hyvinvointijohtajan sijaiseksi elinvoimajohtajan
3) vahvistaa, että korvaus sijaistuksesta on 6 %.  Korvaus koskee yli kahden viikon sijaistusta ja määräytyy KVTES:n Palkkausluvun § 10 mukaisesti koskien olennaista muutosta tehtävänkuvassa.

 

Käsittely 

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Tiedoksi Toimialajohtajat

 Talous- ja hallintojohtaja

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.