RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2023/Pykälä 207
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Jaakkola
Kunnanhallitus 25.05.2023 § 207
53/00.00.01/2023
Kunnanvaltuutettu Jani Jaakkola on 15.5.2023 päivätyllä ilmoituksellaan pyytänyt eroa kaikista kunnan luottamustehtävistä. Jani Jaakkolan eroanomus perusteluineen on esityslistan liitteenä. Jaakkolalla on seuraavia kunnan luottamustehtäviä:
- valtuutettu kunnanvaltuustossa
- Lapin liiton edustajainkokouksen edustaja
- Itä-Lapin kuntayhtymän hallituksen varajäsen (Kankaanranta)
Lisäksi Jani Jaakkola on kunnanhallituksen nimeämänä:
- kunnan markkinointityöryhmän jäsen
Kuntalain (410/2015) 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi
erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kuntalain 17 § 2 momentin nojalla jos valtuutettu on vapautettu toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää:
A. esittää valtuustolle, että:
1) valtuusto myöntää eron Jaakkolalle valtuustosta ja toteaa, että Pelkosenniemen kylät valtuustoryhmällä ei ole varajäseniä.
2) myöntää eron Lapin liiton edustajainkokouksen edustajuudesta ja valitsee hänen tilalleen uuden edustajan
3) myöntää eron Itä-Lapin kuntayhtymän hallituksen varajäsenyydestä ja valitsee Kankaanrannalle uuden henkilökohtaisen varajäsenen.
B. myöntää eron markkinointiryhmän jäsenyydestä ja valitsee Jaakkolan tilalle uuden jäsenen.
Käsittely Pekka Arvola esitti, että Markku Kankaanranta ja Jouko Viitamäki käyvät keskustelun Jani Jaakkolan kanssa.
Esitystä kannatettiin
Päätös Kunnanhallitus päätti, että Markku Kankaanranta ja Jouko Viitamäki käyvät keskustelun Jani Jaakkolan kanssa.
Tiedoksi Jaakkola
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |