Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2023/Pykälä 209


 

Nuorisovaltuuston asettaminen ja jäsenten valinta

 

Kunnanhallitus 25.05.2023 § 209  

53/00.00.01/2023  

 


Kuntalain (410/2015) mukaisesti nuorten osallistumis- ja

vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on

asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä

(nuorisovaltuusto) ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä.

Nuorisovaltuusto voi olla useamman kunnan yhteinen.

Voimassaolevan hallintosäännön § 13 mukaan nuorisovaltuustossa on viisi (5) jäsentä sekä kaksi (2) varajäsentä, jotka ovat koulujen

oppilas- ja opiskelijakuntien ehdottamia, joiden kotikunnan on oltava Pelkosenniemi ja ovat iältään 13-28 -vuotiaita. Vaikuttamistoimielinten asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.

Vaikuttamistoimielin valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Nuorisovaltuuston tehtävistä on säädetty kuntalain 26 §:ssä.

 

Nuorisovaltuuston jäsenet on edellisen kerran nimetty kunnanhallituksen kokouksessa § 289 14.10.2021. Nuorisovaltuuston toimikautta ei ole määritelty Pelkosenniemen kunnan hallintosäännössä. Nuorisovaltuuston luonteesta johtuen on perusteltua, että nuorisovaltuuston toimikausi on lyhyempi kuin valtuustokausi.

Etsivä nuorisotyöntekijä / nuoriso-ohjaaja on pyytänyt Pelkosenniemen koulun oppilaskunnalta ehdotukset nuorisovaltuuston uusiksi jäseniksi.
Nuorisovaltuuston on ehdotettu seuraavia henkilöitä:
Aaro Airas
Sonja Niemi

Neea Jounila

Ella Poikela

Taavi Tikkanen

Sanni Tikkanen
Alina Kunnari

 

Valmistelija Etsivä nuorisotyöntekijä / nuoriso-ohjaaja Emilia Ketolainen 040 514 2264
Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) asettaa nuorisovaltuustoon seitsemän henkilöä loppu valtuustokaudeksi niin, että nuorisvaltuusto päättää kokouksessaan jäsenistä ja varajäsenistä sekä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
2) nimetä kunnanhallituksen edustajan nuorisovaltuustoon.

 

Käsittely

 

Päätös Kunnanhallitus päätti:
1) asettaa nuorisovaltuustoon seuraavat henkilöt:
Aaro Airas
Sonja Niemi
Neea Jounila
Ella Poikela
Taavi Tikkanen
Sanni Tikkanen
Alina Kunnari
niin, että nuorisvaltuusto päättää kokouksessaan jäsenistä ja varajäsenistä sekä valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
2) todeta, että kunnanhallituksen edustaja on Anna-Kaisa Luoma-aho.

 

Tiedoksi Nimetyt
Etsivä nuorisotyöntekijä / nuoriso-ohjaaja

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen kunnanhallitukselle.