Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2023/Pykälä 210


 

Valtuuston 20.4.2023 päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 25.05.2023 § 210  

1/00.01.02/2023  

 

 

 

Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta kuntalain (2015/410) 39 §:n mukaisesti.

 

Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta (KL § 96). Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman (KL 143 §). Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Valtuuston 20.4.2023 pidetyn kokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu

 

ja tarkastettu sekä kuulutettu nähtäville 27.4.2023 alkaen.

 

Käsitellyt asiat:

§ 9 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 10 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

§ 11 Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

§ 12 Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus

§ 13 Kaavoituskatsaus vuodelta 2023

§ 14 Rakennusjärjestykseen lisäliite / vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muutos vakituiseksi asunnoksi

§ 15 Kaavamuutos tilalla Rantasoutaja 583-403-78-1 / maankäyttösopimus

§ 16 Kaavamuutos tilalla Rantasoutaja 583-403-78-1 / Kaavan hyväksyminen

§ 17 Asemakaavan muutos tilalla Lohirinne 583-403-74-0 / maankäyttösopimus

§ 18 Asemakaavan muutos tilalla Lohirinne 583-403-74-0 / Kaavan hyväksyminen

§ 19 Pelkosenniemen terveyskeskuksen investointitarpeet 2023 / Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän lisämäärärahaesitys

§ 20 Aloitteiden tilannekatsaus 2023

§ 21 Koillis-Lapin ympäristöterveydenhuollon organisaation siirtäminen Kemijärven vastuukunnan alaisuuteen / Yhteistoimintasopimuksen vahvistaminen

§ 22 Ero kunnallisista luottamuselimistä / Tarkastuslautakunta / Arto Hildén

§ 23 Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Antero Hildén

§ 24 Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Taipola

§ 25 Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Honkanen

§ 26 Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

§ 27 Muut asiat
 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston 20.4.2023 kokouksen päätökset § 9-27 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön, lukuun ottamatta pykäliä, joiden kohdalla mahdollinen valitus kävisi täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Käsittely

 

Päätös  Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.