Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2023/Pykälä 206


 

Paikallinen järjestelyerä ja yleiskorotus 1.6.2023

 

Kunnanhallitus 25.05.2023 § 206  

135/01.01.00/2023  

 

 Yhteistoimintaelin 27.4.2023 § 5:

 

Paikallinen järjestelyerä on 0,7% KVTES:n palkkasummasta. Samalla prosenttiosuutta käytetään myös SOTE-sopimuksen, TS:n ja OVTES:n osalta. Yleiskorotus KVTES, SOTE ja TS on 2,2% (2,3%) ja OVTES on 2,02% (2,17%).

 

Kertapalkkio 467€ maksetaan 30.6.2023 niille työntekijöille/viranhaltijoille, joiden yhdenjaksoiten työ-/virkasuhde on alkanut viimeistään 2.5.2023 ja on voimassa 31.5.2023. Osa-aikaiselle palkkio maksetaan osa-aikaisuuden suhteessa. Osa-aikaprosenttina käytetään 31.5.2023 voimassa olevaa osa-aikaprosenttia.

 

SOTE-sopimuseen kuuluu lisäksi kehittämisohjelmalisä 1,2% ja 1,5%, joiden jaosta on erillinen ohjeistus SOTE-sopimuksessa.

 

Paikallista järjestelyerää kohdennettaessa ensisijaisia tavoitteita ovat

paikallisten palkkausjärjestelmien edelleen kehittäminen, paikallisten

palkkausepäkohtien korjaaminen sekä tuloksellisuutta edistävien

toimintojen ja tehtävien uudelleenjärjestelyjen tukeminen. Samalla

huolehditaan siitä, että johto- ja esimiesasemassa sekä muiden

palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus on oikeassa

suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden.

 

Paikallisen järjestelyerän kohdentamisessa työnantaja ottaa

huomioon, että paikallisen järjestelyerän käyttö jakaantuu

mahdollisimman tasapuolisesti liitteiden palkkasummat huomioiden

eri palkkahinnoitteluliitteiden välillä. Palkkahinnoittelun ulkopuoliset

muodostavat tässä tarkastelussa oman ryhmänsä.

 

Paikallinen järjestelyerä käytetään tehtäväkohtaisten palkkojen

korotuksiin ja/tai henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.

Paikallisen järjestelyerän suuruus lasketaan tämän sopimuksen

piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta

kuukaudelta.

 

Paikallisen työnantajan edustajat ja pääsopijajärjestöjen edustajat

neuvottelevat paikallisen järjestelyerän käyttämisestä. Neuvotteluissa on tarkoitus antaa henkilöstölle tosiasiallinen vaikutusmahdollisuus ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan yksimielisyyteen kuulemalla tasavertaisesti neuvotteluosapuolia. Neuvotteluista laaditaan pöytäkirja, josta käy ilmi osapuolten näkemykset mahdollisine perusteluineen.

 

Jollei asiasta päästä yksimielisyyteen, työnantaja päättää paikallisen

järjestelyerän käytöstä tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin ja/tai

henkilökohtaisiin lisiin tai vastaaviin korotuksiin.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, p. 0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Yhteistyöryhmä hyväksyy järjestelyerään käytettävät summat ja laskentakuukauden sekä hyväksyy työnantajan edustajien laatimat tavoitteet järjestelyerän jakamisen periaatteista. Paikallisesta järjestelyerästä neuvotellaan työnantajan ja henkilöstön edustajien kesken ja pyritään löytämään yksimielinen esitys kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Käsittely Työntekijöiden edustajat esittivät järjestelyerällä korjattavan ensin mahdollisia palkkaeroja ja lopun jakamista tasan kaikille. Monetralta ei ollut tullut palkkatietoja, joten asian käsittelyä ei voinut jatkaa.

 

Päätös Toimielin päätti jättää asian pöydälle.

 

Tiedoksi Henkilökunta

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee

 kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa

 

 

 

YTryh 16.05.2023 § 15  

129/01.01.00/2023  

---

Yhteistoimintaelin 16.5.2023 § 15:

 

Yleiskorotus 1.6.2023 KVTES, SOTE ja TS on 2,2% ja OVTES 2,02%

 

Paikallinen järjestelyvaraerä on palkkasummasta 0,7%

 

Kertapalkkio kaikille kriteerit täyttäville 467€ sekä varhaiskasvatuksen lisäkertapalkkio 120€, jotka  maksetaan 30.6.2023

 

SOTE-sopimuseen kuuluu lisäksi kehittämisohjelmalisä 1,2% ja 1,5%, joiden jaosta on erillinen ohjeistus SOTE-sopimuksessa.

 

YT-ryhmän tarkoituksena on keskutella järjestelyerän ja muiden erillisten lisäosien kohdentamisesta. YT-ryhmän ammattiliittojen edustajille on toimittettu kyseisen ammattiliiton jäsenten palkkaustiedot, jotta etukäteen voivat miettiä järjetelyerän mahdollista kohdentamista.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine p.0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Yhteistyöryhmä hyväksyy järjestelyerään käytettävät summat ja laskentakuukauden sekä hyväksyy työnantajan edustajien laatimat tavoitteet järjestelyerän jakamisen periaatteista. Paikallisesta järjestelyerästä neuvotellaan työnantajan ja henkilöstön edustajien kesken ja pyritään löytämään yksimielinen esitys kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.

 

Käsittely Todettiin, että työntekijöiden edustajille oli lähetetty työntekijöiden liittokohtaiset tiedot.

 

 Työnantajanedustaja esitteli seuraavan jako esityksen:

 

 JÄRJESTELYERÄ 1.6.2023                                                                        

 Kokonaispalkan määrä on 135 323,03 €, josta 0,7% on 947,26 € ja 1,2% on 1 623,88 €. Yhteensä rahaa on käytössä 2 571,14 €                                                                     

 Palkkaharmonisointi:    

 Yhdellä opettajalla peruspalkan ero toiseen samaa työtätekevään on  122,18 €/kk                           

 Yhdellä opettajalla peruspalkan ero toiseen samaa työtätekevään on 32,00 €/kk                           

 Yhden opettajan peruspalkkaa on korjattu TVA-lisällä, jonka siirto peruspalkkaan jättää vielä vajausta 50,69 €/kk                                                                                                                                                                       

 Palkkaharmonisointiin tarvitaan 122,18 + 32,00 + 50,69 = 204,87 € / kk     204,87€ x 7kk = 1 434,09 €                                         

 JÄLJELLE JÄÄ 1 137,05 € , joka on 0,8% kokonaispalkkasummasta ja 44,2% käytössä olevasta määrästä.

 Tasan jaettuna kaikille työntekijöille tekee 3,38 € / työntekijä / kk                                                                      

 HK-lisiä maksetaan nyt 302,70 €/kk, joka on 0,2% kokonaipalkkan määrästä

 

 Työntekijöiden edustajat esittävät järjestelyerien  jakamisesta seuraavaa:

1) Jakaminen tapahtuu työehtospimuksittain (KVTES, TS ja OVTES)

2) Jakaminen tapahtuu palkkaliitteittäin

3) Kohdistetaan tehtäväkohtaiseen palkkaan ei henkilökohtaiseen lisään

4) Ei saa korjata yksittäisen työntekijän palkkaepäkohtaa tehtäväkohtaisessa palkassa vaan korjaus käsitellään ammattiryhmittäin

 

Päätös Asian käsittelyä jatketaan  22.5. klo 15  

 

Tiedoksi -

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

 

 

 ---

 Kh 25.5.2023

 

 Järjestelyeräasiaa on käsitelty yhteistoimintaelimessä (YT-ryhmä) 27.4. ja 16.5. ja asian käsittelyä jatketaan 22.5.2023. Neuvottelujen tulos tuodaan kunnanhallitukselle tietoon ennen kokousta.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine p.0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Päätösesitys tuodaan kokoukseen

 

Käsittely Elinvoimajohtaja poistui kokouksesta ennen pykälän käsittelyä klo 18:27.

YT-ryhmän kokous 22.05.2023 §15 Käsittely jatkuu

 

 Käsittelyn aluksi todettiin, että neuvottelijoille oli lähetetty etukäteen pyydetyt palkkatiedot hinnoittelutunnuksittain.

 Työnantajan edustajien esitys:

 -järjestelyerä tulisi kohdistaa henkilökohtaisiin lisiin, jotta kustannusvaikutus työnantajalle ei muodostuisi liian suureksi.

 

 Työntekijöiden edustajien näkemyksiä järjestelyerän jakamisesta:

 -erä tulisi kohdistaa matalapalkkaisten henkilöiden palkkaan

 -erä tulisi maksaa tasakorotuksena koko henkilökunnan tehtäväkohtaisiin palkkoihin

 -erä tulisi maksaa tasakorotuksena tehtäväkohtaisiin palkkoihin palkkaliitteittäin (työehtosopimuksittain)

 

 Keskustelun aikana todettiin, että

 -erään henkilön tehtäväkohtainen palkka jää KVTES:n alarajan alle, mikä ei ole oikein. Työntekijöiden edustajat pitivät tärkeänä, että yksittäisen henkilön palkkaepäkohtaa ei korjata järjestelyerällä, vaan työnantajan tulee se korjata muutoin.

 -järjestelyerän kohdistamisella tehtäväkohtaiseen palkkaan on kerrannaisvaikutuksia, jotka tulee ottaa järjestelyerää jaettaessa. Keskustelun tuloksena päädyttiin vähentämään 27% järjestelyerästä kerrannaisvaikutusten kattamiseksi.

 -neuvottelun tulos viedään kunnanhallituksen päätettäväksi 25.5.2023

 

 Neuvottelun tulos: Työntekijöiden ja työnantajan edustajat ovat yhtä mieltä siitä, että järjestelyerä esitetään                                 

 1) kohdistettavaksi tehtäväkohtaisiin palkkoihin siten, että koko palkkasumma jaetaan tasan koko henkilökunnan kesken ottaen huomioon kerrannaisvaikutuksiin varattava osuus, joka vähennetään maksettavasta järjestelyerästä.                                                                       

 2) Yleiskorotus ja järjestelyerä maksetaan kuukausipalkan maksun yhteydessä 15.6.2023 tai 30.6.2023 riippuen työntekijän työsopimuksessa sovitusta palkanmaksupäivästä.                                      

 3) Kertakorvaus 467€ maksetaan 30.6.2023 kaikille siihen oikeutetuille työntekijöille.                            

 4) Kertakorvaus 120€ maksetaan 30.6.2023 kaikille siihen oikeutetuille työntekijöille.

 

 Kunnanjohtaja esittää kunnanhallitukselle YT-ryhmän neuvottelutuloksen hyväksymistä.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että
  1) järjestelyerä kohdistettaan tehtäväkohtaisiin palkkoihin siten, että koko palkkasumma jaetaan tasan koko henkilökunnan kesken ottaen huomioon kerrannaisvaikutuksiin varattava osuus, joka vähennetään maksettavasta järjestelyerästä.                                                                                      
2) Yleiskorotus ja järjestelyerä maksetaan kuukausipalkan maksun yhteydessä 15.6.2023 tai 30.6.2023 riippuen työntekijän työsopimuksessa sovitusta palkanmaksupäivästä.                                       
3) Kertakorvaus 467€ maksetaan 30.6.2023 kaikille siihen oikeutetuille työntekijöille.                                           
4) Kertakorvaus 120€ maksetaan 30.6.2023 kaikille siihen oikeutetuille työntekijöille.

 

Tiedoksi Henkilökunta

 Monetra-palkat

 Taloushallinto

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.