RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2023/Pykälä 231
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Johdannaisten yleissopimuksen päivittäminen / Danske Bank
Kunnanhallitus 08.06.2023 § 231
142/02.00/2023
Kunnanvaltuusto on päättänyt 28.2.2017 § 11 hyväksyä johdannaisten yleissopimuksen OP Pohjolan ja Kuntarahoituksen kanssa. Valtuusto on päättänyt 2.6.2020 § 27, että Pelkosenniemen koulu-päiväkoti rahoitetaan lainarahoituksella. Rahoittajaksi on valittu Danske Bank A/S (Kh 19.5.2020 § 117). Myös Danske-pankin kanssa on tarpeen tehdä johdannaisten yleissopimus.
Erityyppisillä johdannaissopimuksilla voidaan pirkiä hallitsemaan lainoihin liittyviä riskejä, kuten korkoriskejä ja rahoituskustannuksia. Rahoituslaitosten tarjoamia johdannaisia voidaan luokitella esimerkiksi johdannaistyypin ja johdannaissopimuksen kohde-etuuden perusteella. Korkoriskin hallintaan on tarjolla korkojohdannaissopimuksa, kuten koronvaihto-, korkokatto- ja korkolattiasopimukset.
Voidakseen tehdä yksittäisiä johdannaissopimuksia rahoituslaitosten kanssa tulee kunnan tehdä ennalta asian edellyttämät johdannaisten käyttöönotto- ja delegointipäätöksen sekä allekirjoitaa johdannaisyleissopimus. Koska yksittäisen johdannaissopimukset tehdään yleensä puhelimitse, tulee toimivalta yksittäisten johdannaissopimusten tekemiseen päättää erikseen.
Hallintosäännön 72 § mukaan valtuusto päättää kunnan kokonaisvarallisuuden hoidon ja sijoitustoiminnan perusteista.
Hallintosäännön 86 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa kokonaisvaltaisen sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä. Pykälän 86 mukaan kunnanhallitus päättää kunnan omaisuuden ja vastuiden vakuuttamisesta . Kunnanhallitus voi siirtää edellä mainittuja tehtäviä ja toimivaltaansa edelleen, ellei lainsäädännöstä muuta johdu.
Hallintosäännön 74 § mukaan kunnanhallitus päättää kassavarojen sijoitustoimintaan ja rahoitustoimen hoitoon liittyvistä periaatteista. Kunnanjohtaja päättää kassavarojen sijoitustoiminnan ja rahoitustoimen käytännön toimista kunnanhallituksen periaatteiden pohjalta. Kunnanjohtaja voi siirtää toimivaltaansa edelleen.
Esityslistan liitteenä on Danske Bankin johdannaisten yleissopimus, jota sovelletaan koronvaihtosopimuksiin, korkokatto- ja lattiasopimuksiin sekä koron ja valuutanvaihtosopimuksiin. Yleissopimuksen liitteet ovat esityslistan oheismateriaalina.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se
1) hyväksyy, että Pelkosenniemen kunta voi tehdä lainakantansa riskienhallintaan liittyviä korkojohdannaissopimuksia, kuten koronvaihto-, korkokatto ja korkolattiasopimus, ja hyväksyy liitteenä olevan Danske Bankin johdannaisyleisopimuksen
2) valtuuttaa kunnanjohtajan tekemään korkojohdannaissopimuksen puhelimitse tai vastaavalla johdannaisyleisopimuksen mukaisella tavalla
3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Valtuuston 15.6.2023 esityslistalle
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |