RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2023/Pykälä 233
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosäännön tarkistaminen
Kunnanhallitus 08.06.2023 § 233
146/00.01.01/2023
Pelkosenniemen kunnassa on toteutettu vuosina 2021 - 2022 johtamisjärjestelmän uudistus seuraavasti:
Ensimmäisessä vaihessa siirryttiin ns. kunnanvaltuusto-hallitus -malliin 1.8.2021 alkaen siten, että hyvinvointi- ja tekninen lautakunta lakkautettiin ja niiden tehtävät siirtyivät kunnanhallitukselle lukuunottamatta rakennusvalvontaviranomaisen tehtäviä, joita hoitaa rakennuslautakunta. Uudistuksen myötä määritellyt johtamiskokonaisuudet ja toimivalta niissä on määritelty 1.8.2021 voimaan astuneessa hallintosäännössä (kvalt 23.6.2021 § 28).
Toisessa vaihessa henkilökunta jaettiin kahteen toimialaan 1.8.2022 alkaen: hyvinvointipalveluihin ja elinvoimapalveluihin. Lisäksi kuntaan muodostettiin talouden ja hallinnon tukipalvelutiimi. Vuoden 2023 talousarvio on laadittu uudistuneella hallintorakenteella, jonka johtamiskokonaisuudeta ja toimivalta on määriltety 1.8.2022 voimaan astuneessa hallintosäännössä (kvalt 12.5.2022 § 26).
Kunnanhallituksen toimikauden vaihduttua (1.6.2023) on perusteltua arvioida hallintosäännön ajantasaisuutta ottaen huomioon hallintosäännön aikana toteutetut rekrytoinnit ja esille tulleet rekrytointitarpeet. Luottamushenkilöiden riittävyys on kunnassa vaikeutunut, mikä on myös akuuttia arvioida toimielinten kokoonpanojen näkökulmasta.
Esityslistan oheismateriaalina on voimassa oleva hallintosääntö, jota on esitetty tarkistettavaksi erityisesti kaavan ajantasaisuuden arvioinnin, elinvoimapalveluiden tehtävien ja toimivallan sekä kunnanhallituksen kokoonpanon (§9) osalta.
Hallintosääntö löytyy kunnan kotisivuilta:
Hallintosaanto-1.8.2022_-hyvaksytty-kvalt12.5.2022-§-26-1.pdf (pelkosenniemi.fi)
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) käynnistää hallintosäännön tarkistuksen
2) nimeää hallintosäännön tarkistusta varten työryhmän, nimeää työryhmälle koollekutsujan ja asettaa tehtävälle tavoiteaikataulun
3) esittää valtuustolle, että kunnanhallituksen kokoonpanosta poistetaan rajoitus, että kunnanhallituksen jäsenet eivät voi olla jäseniä lautakunnassa. Henkilöiden valinnassa tulee jatkossakin noudattaa toimielinten vaalikelpoisuudesta annettua lainsäädäntöä ja päätöksenteossa tulee huomioida esteellisyyssäädökset.
4) allekirjoittaa pykälän kokouksessa.
Käsittely
Päätös Kunnanhallitus päätti
1)käynnistää hallintosäännön tarkastuksen
2)nimesi hallintosäännön tarkastusta varten työryhmän, johon kuuluvat:
- valtuustoryhmien puheenjohtajat
- toimielinten puheenjohtajisto
- toimialajohtajat
- koollekutsujana kunnanjohtaja.
3)työryhmän tavoite on saada 31.8.2023 mennessä esitys hallintosäännöstä.
4)esittää valtuustolle, että kunnanhallituksen kokoonpanosta poistetaan rajoitus, että kunnanhallituksenjäsenet eivät voi olla jäseniä lautakunnissa. Henkilövalinnassa tulee jatkossakin noudattaa toimielimen vaalikelpoisuudesta annettuja lainsäädäntöä ja päätöksenteossa tulee huomioida esteellisyyssäädökset.
5)allekirjoittaa pykälän kokouksessa.
Tiedoksi Valtuuston 15.6.2023 esityslistalle (kohta 3)
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |