RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
Rakltk 14.03.2023 § 3
Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön mukaan kokouksen esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset päätöksiksi mahdollisine liitteineen, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Hallintosäännön mukaan toimielin voi esittelijän tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa toimielimen yksimielisellä päätöksellä käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Esittelijä
Päätösehdotus Toimielin hyväksyy asialistan kokouksen työjärjestykseksi ja mahdolliset lisäasiat.
Käsittely Markku Kankaanranta ilmoitti olevansa esteellinen pykälässä 6 (osallisuusjäävi, hallintolaki 28.1 § 1), jolloin hän ei ole kokouksessa paikalla.
Päätös Rakennuslautakunta hyväksyy asialistan kokouksen työjärjestykseksi. Muissa asioissa käsitellään sähköisen lupajärjestelmästä saadut tarjoukset.
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |