RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 14.03.2023/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunto Rantasoutaja 583-403-78-1
Rakltk 14.03.2023 § 7
58/10.02.03/2023
LAUSUNTOPYYNTÖ
Pelkosenniemen kunta pyytää rakennusviranomaisen lausuntoa asemakaava ehdotuksesta Pelkosenniemen Pyhätunturin Pyhäjärven itäpuolella sijaitsevaa Rantasoutaja 583-403-78-1 tilasta.
Kaavan nimi on Rantasoutajan asemakaava. Asemakaava on käynnistetty maanomistajan aloitteesta kiinteistöllä 583-403-78-1. Kaavoitettava alue sijaitsee Pyhätunturin matkailukeskuksen alueella. Tavoitteena on saada suunnittelualueelle loma-asumisen rakennuspaikkoja. Lisäksi kaavoitettavaan alueeseen kuuluu myös voimassa olevan ranta-asemakaavan mukaista puistoaluetta kiinteistöllä 583-403- 77-9, jonka kautta on tarkoitus ratkaista kulkuyhteys uusille rakennuspaikoille.
Kaavoituksen tavoitteena on saada suunnittelualueelle uusia lomarakennuspaikkoja sekä retkeilyä ja matkailua palveleva tupa. Tavoitteena on myös ratkaista kulkuyhteys uusille tonteille. Rakennuspaikkojen sijoittuminen alueelle täydentäisi yhdyskuntarakennetta ja kehittäisi Pyhän matkailualueen loma-asumisen alueita hyvillä rakentamisen alueilla.
Alueella on hyväksytty Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaava 16.5.2022, joka on tullut voimaan 21.9.2022.
Suunnittelualueella on voimassa Pyhä-Luosto osayleiskaava, Pelkosenniemi, osa-alue 6, Pyhäjärven kylän alue. Yleiskaava on hyväksytty 31.05.2017.
Kaavoituksen tavoitteena on saada suunnittelualueelle uusia lomarakennuspaikkoja. Rakennuspaikkojen sijoittuminen alueelle täydentäisi yhdyskuntarakennetta ja kehittäisi Pyhän matkailualueen loma-asumisen alueita hyvillä rakentamisen alueilla
Maankäyttö- ja rakennuslain 65 §:n ja asetuksen 27 §:n mukainen kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen
Kaavaehdotus pidetään julkisesti nähtävillä 15.2-17.3.2023 välisen ajan.
Aineisto löytyy sähköisenä osoitteesta:
www.pelkosenniemi.fi/vireilla-olevat-asemakaavat/
Valmistelija Rakennustarkastaja
Esittelijä Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio
Päätösesitys Rakennuslautakunta lausuu: Rakennusten tulisi liittyä kunnalliseen vesi- ja viemäröintiin.Noudatettava Pelkosenniemen kunnan rakennusjärjestystä ja ympäristösuojelumääräyksiä
Käsittely Markku Kankaanranta palasi takaisin kokoukseen klo 19.55.
Pekka Nyman esitti, että rakennuslautakunta lausuisi asiassa seuraavaa:
Kaavan nimi on harhaanjohtava ja se tulee muuttaa aluetta paremmin kuvaavaksi. Reittien liittyminen ympäröivään alueeseen on esitettävä kaavakartalla. Kaavan pohjakartan hyväksyjän allekirjoitus ja tarkastuspäivämäärä puuttuvat kartasta. Ympäröivän alueen kaavatilanne tulee esittää kartalla. Tieto siitä, kuinka kaavatieto/aineisto viedään ajantasakaavaan, puuttuu.
Pekka Nymanin esitys raukesi kannattamattomana.
Rakennustarkastajan esitti, että päätösesityksestä poistetaan kohta: "Rakennusten tulisi liittyä kunnalliseen vesi- ja viemäröintiin." Esitys hyväksyttiin.
Päätös Rakennuslautakunta lausuu: Noudatettava Pelkosenniemen kunnan rakennusjärjestystä ja ympäristösuojelumääräyksiä.
Tiedoksi Elinvoimajohtaja, kaavoittaja
Muutoksenhaku Ei muutoksenhakua.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |