RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.04.2023/Pykälä 123
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Leirikoulun järjestäminen viikonloppuna
Kunnanhallitus 31.03.2023 § 123
Pelkosenniemen koulun 9.luokkalaiset suunnittelevat leirikoulua yhdessä savukoskelaisten kanssa 21.5-29.5.2023 Rodokselle. Leirikouluun on lähdössä kuusi 9.luokkalaista Pelkosenniemeltä ja neljä Savukoskelta, vastuuopettaja ja kaksi muuta aikuista valvojaa. Pelkosenniemen 9.luokkalaiset ovat keränneet varoja leirikouluun useamman vuoden. Pelkosenniemen kunnan sivistyslautakunnan 1.6.2016 §24 hyväksymän ohjeen mukaisesti leirikouluja tuetaan 500 € avustuksella ja lisäksi leirikoulutilille maksetaan kouluruokailua vastaava summa. Tuki koskee Pelkosenniemen osuutta.
Päätös avustuksen tasosta on seitsemän vuoden takaa. Yleisen kustannusten nousun vuoksi on perusteltua tarkistaa tuen määrä koululaisten toivomuksen mukaisesti. Koronan vuoksi kunnasta ei ole käyty leirikouluissa tai kevätretkillä useaan vuoteen.
Leirikoulu on opetussuunnitelman mukaista toimintaa, joka tapahtuu pääasiassa koulun ulkopuolella. Leirikouluun osallistuminen on vapaaehtoista. Leirikoulu voi kestää useita päiviä, mutta em. sivistyslautakunnan ohjeen mukaisesti sen voi järjestää viikonloppuina tai koulun loma-aikoina vain lautakunnan erillisellä päätöksellä. Nyt suunniteltu pakettimatka on kustannuksiltaan kohtuullinen, mutta edellyttää matkustamista viikonlopuille ajoittuvina päivinä 21.5. ja 27.-28.5.
Valmistelija Vs. Hyvinvointijohtaja Sari Niemi p. 040 4809187
Esittelijä Vs. kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä leirikoulun järjestämisen viikonloppuna.
2) että kunnan leirikouluavustuksen summaa korotetaan 600 euroon.
Käsittely Pykälää käsiteltiin klo 16.05-16.11. Pykälä käsiteltiin 108§ jälkeen varajäsenen paikalle saapumisen takia. Pykälän käsittelyssä oli mukana Sari-Anne Kiemunki Pekka Arvolan varajäsenenä. Sari-Anne Kiemunki poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen klo 16.11.
Päätös Kunnanhallitus päätti
1) hyväksyä leirikoulun järjestämisen viikonloppuna.
2) että kunnan leirikouluavustuksen summaa korotetaan 600 euroon.
Pykälä tarkistettiin kokouksessa.
Tiedoksi Rehtori
Hyvinvointijohtaja
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanhallitus 04.04.2023 § 123
85/12.00.00/2023
Käsitelty 31.3.2023
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |