Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.04.2023/Pykälä 108


Liite 1 Eriävä mielipide / Tarja Kallio

 

Kunnanhallituksen 2.2.2023 pöytäkirjan § 30 tarkastaminen

 

Kunnanhallitus 31.03.2023 § 108 

 

 

 

 

Kunnanhallituksen 2.2.2023 kokouksen § 30 kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksessa käsiteltiin hyvinvointijohtajan rekrytointitilannetta ja siitä on pöytäkirjamerkintä: Hyvinvointijohtajan rekrytointitilanne. Pekka Arvola poistui hyvinvointijohtajan asian kohdalla klo 18.27. Haastatteluja jatketaan 14.2.2023.

 

Pekka Arvola, joka toimi pöytäkirjantarkastajana, poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ajaksi. Pykälän ajaksi olisi tullut valita toinen pöytäkirjantarkastaja, mikä jäi kokouksessa tekemättä. Pöytäkirjan tarkastuksessa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on syytä korjata.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä vs. kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus tarkastaa kunnanhallituksen 2.2.2023 kokouksen pöytäkirjan § 30.

 

Käsittely Pykälää käsiteltiin klo 16.02-16.05. Pekka Arvola poistui pykälän käsittelyn ajaksi esteellisenä klo 16.01. Pekan tilalle varajäsenenä saapui paikalle Sari-Anne Kiemunki klo 16.02.

 

 Tarja Kallio esitti, että kunnanhallitus ei tarkastaisi pykälää kokouksessa ja, että pykälä palautettaisiin valmisteluun. Esitys raukesi kannattamattomana. Tarja Kallio jätti eriävän mielipiteen ja se liitetään pöytäkirjaan.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti tarkastaa kokouksessa kunnanhallituksen 2.2.2023 pöytäkirjan § 30.

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

 

Kunnanhallitus 04.04.2023 § 108  

87/00.01.01/2023  

 

 Käsitelty 31.3.2023