RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.04.2023/Pykälä 109
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 2 | rakennusjarjestyksenliiteloma-asunnonmuutosvakituiseksiasunnoksi | |
Liite 3 | Hankkeen arvioiminen |
Rakennusjärjestykseen lisäliite / vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muutos vakituiseksi asunnoksi
Rakltk 14.03.2023 § 5
Pelkosenniemen nykyisen rakennusjärjestyksen on kunnanvaltuusto hyväksynyt 27.10.2014 ja se on tullut voimaan 16.06.2016.
Rakennusjärjestykseen on mahdollista lisätä jälkeenpäin tarkennuksia.
Vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asunnoksi edellyttää lupamenettelyä. Rakennuspaikasta ja kaavoitustilanteesta riippuen lupahakemus ratkaistaan jollakin seuraavista menettelytavoista:
- Suunnittelutarveratkaisulla (MRL 137§) silloin kun kyseessä on kuiva maa (ei ranta-alue) ja alueella ei ole suoraan rakentamiseen ohjaavaa kaavaa (asema- tai yleiskaava), mutta alue on suunnittelutarvealuetta (MRL 16§)
- Poikkeamispäätöksellä (MRL 171§) silloin kun on kyseessä kaavaton ranta-alue tai rantayleis- tai asemakaavassa alue on osoitettu lomarakennuspaikaksi
- Rakennusluvilla (MRL 125 §), silloin kun kyseessä on kuivan maan haja-asutusluonteinen alue, alueella ei ole yleiskaavaa, eikä alue ole suunnittelutarvealuetta.
Valmistelija Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio
Esittelijä Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio
Päätösesitys Matkailukeskuksen kasvu on lisännyt nopeasti vakituisten asuntojen tarvetta, johon ei pelkästään kaavoituksen ja uudisrakentamisen keinoin voida nopeasti vastata. Käyttötarkoituksenmuutokset ovat myös ympäristökuorman kannalta uudisrakentamista suotuisampi keino lisätä asuntotarjontaa, jos samalla huolehditaan siitä, ettei yhdyskuntarakenne hajaannu. Kunnanvaltuusto on myös päivittänyt 12.5.2022 maapoliittisen ohjelman. Rakennuslautakunta päättää esittää vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muutoksen lisäliitteiden mukaisesti rakennusjärjestykseen päätettäväksi kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.
Käsittely Tero Luoma-Aho saapui kokoukseen paikalle klo 19.06 Teams:in kautta ja siirtyi puheenjohtajaksi.
Pekka Nyman esitti, että rakennuslautakunta lautakunta jatkaisi tämän pykälän käsittelyä rakennusjärjestyksen luonnoksen valmistelun yhteydessä. Rakennuslautakunta on päättänyt käynnistää rakennusjärjestyksen uudistamisen 29.11.2021. Päätöksessä mainitaan mm. että julkaistaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa ei kuitenkaan löydy kunnan kuulutuksista. Luonnos tuli olla nähtävillä lähes vuosi sitten huhtikuussa 2022. Pekka Nyman esittää, että rakennuslautakunta päättäisi, että esitetyt muutokset palautetaan valmisteluun ja tuodaan lautakunnalle keskusteltaviksi rakennusjärjestyksen luonnoksen valmistelun yhteydessä.
Pekka Nymanin esitys raukesi kannattamattomana. Tero Luoma-Aho esitti, että hyväksytään lisäliitteet esityksen mukaisesti.
Päätös Päätökseksi tuli rakennustarkastajan päätösesitys. Pekka Nyman jätti asiassa eriävän mielipiteen.
Tiedoksi Kunnanhallitus, kunnanjohtaja, elinvoimajohtaja.
Muutoksenhaku Asia koskee kuntalain mukaista valmistelua. ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta.Kuntalain 136§.
Kunnanhallitus 31.03.2023 § 109
---
Kh 31.3.2023
Esityslistan liitteenä on lisäliite rakennusjärjestykseen.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä vs. kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä omalta osaltaan vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muutoksen lisäliitteiden rakennusjärjestykseen rakennuslautakunnan esityksen mukaisesti ja lähettää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.
Käsittely Pykälää käsiteltiin klo 16.42-16.44.
Markku Kankaanranta esitti, että kunnanhallitus päättää hyväksyä omalta osaltaan vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muutoksen lisäliitteiden rakennusjärjestykseen rakennuslautakunnan esityksen mukaisesti niin, että liitteitä on pidettävä ohjeena ja se lähetetään edelleen valtuustolle tiedoksi. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.
Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä omalta osaltaan vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muutoksen lisäliitteiden rakennusjärjestykseen rakennuslautakunnan esityksen mukaisesti niin, että liitteittä on pidettävä ohjeena. Rakennusjärjestyksen lisäliite lähetetään valtuustolle tiedoksi
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Kunnanhallitus 04.04.2023 § 109
56/10.03.00/2023
Käsitelty 31.3.2023
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |