Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.04.2023/Pykälä 157



 

Asemakaavan muutos tilalla Lohirinne 583-403-74-0 / Kaavan hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 02.02.2023 § 31 

 

 

 

 

Khall 22.04.2022 § 125

 

___

 

 Khall 2.2.2023

 

Asemakaavan muuttamisesta tilalla Lohirinne on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaava on kuulutettu vireille 30.6.-29.7.2022. Vireilletulosta ja osallistumis-ja arviointisuunnitelmasta annettiin yksi mielipide.Luonnos ja valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 8.12.2022-7.1.2023.

 

Valmisteluaineistosta annettiin kuusi lausuntoa, kolme mielipidettä ja yksi muistutus. Valmisteluvaiheen lausunnot, mielipiteet ja muistutus sekä kaavanlaatijan vastineet ovat liitteenä. Lisäksi liitteenä ovat 28.11.2022 päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, asemakaavaehdotus, kaavaselostus ja asemakaavan seurantalomake.

 

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi p. 040 480 9187

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää asettaa liitteenä olevan asemakaavaehdotuksen MRL 65§:n ja MRA 27§:n mukaisesti julkisesti nähtäville. Asemakaavaehdotuksesta pyydetään kirjalliset lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa mainituilta asianosaisilta, viranomaisilta, osallisilta ja yhteisöiltä.

 

Käsittely Markku Kankaanranta poistui klo 18.35 esteellisenä ja Mikael Helistenkangas siirtyi puheenjohtajaksi pykälän käsittelyn ajaksi.

Elinvoimajohtaja selosti asian.
 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Elinvoimajohtaja

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.

 

Kunnanhallitus 13.04.2023 § 138 

 

   

---

Kh 13.4.2023

 

Kaavaehdotus on ollut nähtävillä 15.2.-17.3.2023 välisen ajan, jonka aikana kaavaan on annettu kuusi lausuntoa ja kolme mielipidettä.

Liitteenä asemakaavakartta, kaavaselostus, asemakaavan seurantalomake sekä ehdotusvaiheen lausuntojen ja muistutusten vastineet.

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi p. 040 480 9187

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä liitteenä olevat kaavanlaatijan vastineet saapuneisiin lausuntoihin ja muistutuksiin asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta 15.2.-17.3.2023
2) esittää kunnanvaltuustolle liitteenä olevan asemakaavan hyväksymistä
3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa

 

Käsittely Varajäsenen paikalle saapumisen takia pykälä käsiteltiin § 137 jälkeen.

Markku Kankaanranta jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi. Kankaanrannan henkilökohtainen varajäsen Anna-Kaisa Luoma-aho oli läsnä pykälän käsittelyn ajan.

Kati Nenonen toimi pykälän käsittelyn aikana puheenjohtajana.

 

 Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen:
Kunnanhallitus päättää jättää asian pöydälle.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti jättää asian pöydälle. 

 

Tiedoksi 

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanhallitus 20.04.2023 § 157  

23/10.02.03/2023  

 

 

 

---

Kh 20.4.2023

 

Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi p. 040 480 9187

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys

Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä liitteenä olevat kaavanlaatijan vastineet saapuneisiin lausuntoihin ja muistutuksiin asemakaavaehdotuksen nähtävillä olosta 15.2.-17.3.2023
2) esittää kunnanvaltuustolle liitteenä olevan asemakaavan hyväksymistä
3) allekirjoittaa pykälän kokouksessa

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

Puheenjohtaja päätti kokouksen 16:45

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle 20.4.2023

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.