Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.06.2023/Pykälä 243



 

Pelkosenniemen koulun opetussuunnitelman päivitys, 6. vuosiluokan lukuvuosiarviointi

 

Kunnanhallitus 15.06.2023 § 243  

157/12.00.02/2023  

 

 

 

Pelkosenniemen kunnan hallintosäännön 19 § mukaan kunnanhallitus vahvistaa kunnan opetussuunnitelman.

 

Opetushallitus on antanut muutosmääräyksen OPH-172-2023 (liite 1) Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 muutoksesta ja täydennykset lukuun 14 Vuosiluokat 3-6.

 

Opetushallituksen määräys koskee perusopetuksen arviointikriteerien uudistamista kuudennen vuosiluokan päätteeksi. Määräyskirjettä on noudatettava velvoittavana. Opetuksen järjestäjä ei voi jättää noudattamatta näitä määräyksiä tai poiketa niistä.

 

Tämän määräyksen mukaiset Perusopetuksen arviointikriteerit kuudennen vuosiluokan päätteeksi -liitteen (liite 2) tiedot tulee sisällyttää sellaisenaan Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 mukaisesti laadittuihin paikallisiin opetussuunnitelmiin ja ottaa käyttöön 1.8.2023 alkaen.

 

Valmistelija Rehtori Anne Pahkala, 040 568 7630

 Hyvinvointijohtaja Sirpa Koskenlaine, 0400 222 191

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää sisällyttää määräyksen OPH-172-2023 liitteen 2 tiedot sellaisenaan Pelkosenniemen koulun opetussuunnitelmaan ja ottaa ne käyttöön 1.8.2023 alkaen.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Pelkosenniemen koulu

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.