RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.08.2023/Pykälä 289
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Päiväkotiavustajan rekrytointi
Kunnanhallitus 17.08.2023 § 289
196/01.01.01/2023
Päiväkotiavustaja vakanssin numero 030207 työntekijä on irtisanoutunut tehtävästään 1.10.2023 alkaen jättämällään kirjallisella ilmoituksella varhaiskasvatuspäällikölle.
Pelkosenniemellä varhaiskasvatuksessa on tällä hetkellä 38 lasta, mikä tarkoittaa tarvetta rekrytoida päiväkodinavustajan toistaiseksi voimassa oleviaan palvelussuhteeseen. Toimi ovat vakanssiluettelossa ja siihen on varattu rahat budjetissa. Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatukseen soveltuva ammattitutkinto.
Kelpoisuusvaatimusten siirtymäaika on 31.12.2029 saakka.
Voimassa olevan hallintosäännön §:n 49 mukaan toimialajohtajat valitsevat alaisensa henkilökunnan esimiesten esityksestä pois lukien yksiköiden esimiehet.
Kunnan rekrytointiohjeen mukaan vakanssien kelpoisuusvaatimuksista päättää virka- ja työsuhteeseen ottava taho hallintosäännön mukaisesti. Vakituiseen toimeen tai virkaan täyttöluvan antaa kunnanhallitus.
Valmistelija Hyvinvointijohtaja 0400 222 191
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus antaa luvan rekrytoida päiväkotiavustajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.10.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Hyvinvointijohtaja
Varhaiskasvatuspäällikkö
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |