Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.08.2023/Pykälä 295


 

Valtuuston jäsenyyden päättyminen ja toimielinten uudet jäsenvalinnat / Jaakkola

 

Kunnanhallitus 25.05.2023 § 207  

Kunnanhallitus 17.08.2023 § 295  

53/00.00.01/2023  

 

 

Kunnanvaltuuston jäsen Jani Jaakkola on menehtynyt 11.6.2023.
 

Jaakkolalla oli seuraavia kunnan luottamustehtäviä:

-          valtuutettu kunnanvaltuustossa

-          Lapin liiton edustajainkokouksen edustaja

-          Itä-Lapin kuntayhtymän hallituksen varajäsen (Kankaanranta)
 

Kuntalain 31 §:n mukaisesti varajäsenet ovat henkilökohtaisia, ja heihin joihin sovelletaan, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään. Varajäsenellä ei tarkoiteta varavaltuutettuja eikä vaalilain mukaisten vaalitoimielinten varajäseniä. Varavaltuutettujen järjestys määräytyy kuntavaalien tuloksen mukaan, eivätkä varavaltuutetut ole valtuutettujen henkilökohtaisia varajäseniä.

 

Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan varajäsenet valitaan aina samassa vaalitoimituksessa kuin varsinaiset jäsenet. Varajäsenten ollessa henkilökohtaisia ehdokkaana on käytännössä varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä muodostama ehdokaspari

 

Tasa-arvolain vaatimukset on otettava huomioon toimielimenjäseniä valittaessa. Sukupuolikiintiö koskee erikseen varsinaisia ja varajäseniä (KHO 197:49 ja KHO 1990:36). Valintatilanteessa kiintiön on toteuduttava varsinaisten ja varajäsenen kohdalla erikseen. Varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenenä ei  kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto
1) toteaa Jaakkolan valtuuston jäsenyyden päättymisen menehtymisen johdosta ja, että Pelkosenniemen kylät valtuustoryhmällä ei ole varajäseniä.
2) nimeää Lapin liiton edustajainkokouksen uuden edustajan
3) nimeää Itä-Lapin kuntayhtymän hallitukseen jäsenen ja hänelle uuden henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.