Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.08.2023/Pykälä 297


Liite 23 Eroanomus Sirviö

 

Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Sirviö

 

Kunnanhallitus 17.08.2023 § 297  

53/00.00.01/2023  

 


Kunnanvaltuutettu Christian Sirviö on 14.6.2023 päivätyllä ilmoituksellaan pyytänyt eroa kaikista kunnan luottamustehtävistä perusteluinaan työesteet. Sirviöllä on seuraavia kunnan luottamustehtäviä:

-          valtuutettu kunnanvaltuustossa

-          kunnanhallituksen varajäsen (Kankaanranta)

-          rakennuslautakunnan jäsen

-          valtuuston vaalilautakunnan varajäsen (Nyman)

 

 Lisäksi Sirviö on kunnan nimeämänä:

-          Pidä Lappi siistinä ry, kunnan edustaja

 



Kuntalain 70 §:n mukaisesti luottamustoimeen voidaan valita vain  henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Syyn pätevyyden arviointi kuuluu sille toimielimelle, jonka valinnut luottamushenkilö on. Pätevä syy voi olla periaatteessa mikä tahansa luottamustoimen hoitamista vaikeuttava seikka. Oikeuskäytännnössä on suhtauduttu pidättyvästi asian käsittelytapoihin liittyvän mielipide-eron hyväksymiseen päteväksi syyksi (Harjula, Prättälä; Kuntalaki  -  Tausta ja tulkinnat, 2023).


Kuntalain 17 § 2 momentin nojalla jos valtuutettu on vapautettu toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Kuntalain 31 §:n mukaisesti varajäsenet ovat henkilökohtaisia, ja heihin joihin sovelletaan, mitä varsinaisista jäsenistä säädetään. Varajäsenellä ei tarkoiteta varavaltuutettuja eikä vaalilain mukaisten vaalitoimielinten varajäseniä. Varavaltuutettujen järjestys määräytyy kuntavaalien tuloksen mukaan, eivätkä varavaltuutetut ole valtuutettujen henkilökohtaisia varajäseniä.

 

Kuntaliiton ohjeistuksen mukaan varajäsenet valitaan aina samassa vaalitoimituksessa kuin varsinaiset jäsenet. Varajäsenten ollessa henkilökohtaisia ehdokkaana on käytännössä varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä muodostama ehdokaspari

 

Tasa-arvolain vaatimukset on otettava huomioon toimielimenjäseniä valittaessa. Sukupuolikiintiö koskee erikseen varsinaisia ja varajäseniä (KHO 197:49 ja KHO 1990:36). Valintatilanteessa kiintiön on toteuduttava varsinaisten ja varajäsenen kohdalla erikseen. Varsinaisen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenenä ei  kuitenkaan tarvitse olla samaa sukupuolta.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö, Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää:
A. esittää valtuustolle, että
1) valtuusto myöntää Sirviölle eron valtuustosta työesteiden vuoksi ja toteaa, että Vihreiden valtuustoryhmällä ei ole varavaltuutettua
2) myöntää Sirviölle eron kunnahallituksen varajäsenyydestä ja nimeää kunnanhallitukseen jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
3)  myöntää Sirviölle eron rakennuslautakunnasta ja nimeää rakennuslautakuntaan uuden jäsenen ja tälle varajäsenen.
4) myöntää Sirviölle eron valtuuston vaalilautakunnan varajäsenyydestä ja nimeää valtuuston vaalilautakuntaan uuden jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.

B. nimetä Pidä Lappi siistinä ry:hyn, uuden kunnan edustajan.

Käsittely

 

Päätös Kunnanhallitus päätti:
A. esittää valtuustolle, että
1) valtuusto myöntää Sirviölle eron valtuustosta työesteiden vuoksi ja toteaa, että Vihreiden valtuustoryhmällä ei ole varavaltuutettua
2) myöntää Sirviölle eron kunnahallituksen varajäsenyydestä ja nimeää kunnanhallitukseen jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
3)  myöntää Sirviölle eron rakennuslautakunnasta ja nimeää rakennuslautakuntaan uuden jäsenen ja tälle varajäsenen.
4) myöntää Sirviölle eron valtuuston vaalilautakunnan varajäsenyydestä ja nimeää valtuuston vaalilautakuntaan uuden jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen. 

B. nimetä Pidä Lappi siistinä ry:hyn, kunnan edustajaksi Minna Kankaanpään. 

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Pidä Lappi siistinä ry

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee

 kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.