RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.08.2023/Pykälä 298
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pelkosenniemen kunnan liputuskäytäntö
Kunnanhallitus 17.08.2023 § 298
132/00.01.02/2023
Sisäministeriö ohjeistaa liputuskäytännöistä verkkosivuillaan (1.8.2023) seuraavaa:
Suomessa on virallisia liputuspäiviä ja vakiintuneita liputuspäiviä. Lipun voi nostaa salkoon muulloinkin. Liputtaminen on hieno ja arvokas tapa näyttää iloaan ja korostaa syytä juhlaan. Liputtaminen on myös arvokas tapa osoittaa kunnioitusta tai kertoa surusta.
Viralliset liputuspäivät on määrätty Suomen lipulla liputtamisesta annetussa asetuksessa. Jokavuotisia virallisia liputuspäiviä on seitsemän. Lisäksi virallisia liputuspäiviä ovat vaalipäivät sekä päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaansa.
Virallisina liputuspäivinä valtion virastot ja laitokset on velvoitettu liputtamaan. Viralliset liputuspäivät ovat:
28.2. Kalevalan päivä eli suomalaisen kulttuurin päivä
1.5. Vappu eli suomalaisen työn päivä
toukokuun toinen sunnuntai eli äitienpäivä
4.6. puolustusvoimain lippujuhlan päivä eli Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheimin syntymäpäivä
kesäkuun 20. ja 26. päivän välinen lauantai eli juhannuspäivä, Suomen lipun päiväksi
marraskuun toinen sunnuntai eli isänpäivä
6.12. itsenäisyyspäivä
päivä, jolloin Suomessa toimitetaan valtiolliset vaalit, kunnallisvaalit, Euroopan parlamentin edustajien vaalit tai neuvoa-antava kansanäänestys
päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu toimeensa.
Vakiintuneita liputuspäiviä on vuosittain viisitoista ja ne on merkitty Helsingin yliopiston toimittamaan Valtiokalenteriin.
Hyvään liputuskulttuuriin kuuluu liputtaa vakiintuneina liputuspäivinä Suomen lipulla samaan tapaan kuin virallisinakin liputuspäivinä. Muut liputuspäivät ovat:
5.2. J. L. Runebergin päivä
19.3. Minna Canthin päivä eli tasa-arvon päivä
9.4. Mikael Agricolan päivä eli suomen kielen päivä, joka on myös Elias Lönnrotin syntymäpäivä
27.4. kansallinen veteraanipäivä
9.5. Eurooppa-päivä
12.5. J. V. Snellmanin päivä eli suomalaisuuden päivä
toukokuun kolmas sunnuntai, kaatuneitten muistopäivä
6.7. Eino Leinon päivä eli runon ja suven päivä
elokuun viimeinen lauantai, Suomen luonnon päivä
1.10. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä
10.10. Aleksis Kiven päivä eli suomalaisen kirjallisuuden päivä
24.10. Yhdistyneiden Kansakuntien päivä
6.11. svenska dagen, ruotsalaisuuden päivä
20.11. Lapsen oikeuksien päivä
8.12. Jean Sibeliuksen päivä eli suomalaisen musiikin päivä
Liputuspäivät vuonna 2023 löytyvät sisäministeriön verkkosivulta: Liputuspäivät vuonna 2023
Vakiintuneen käytännön mukaan valtion virastot ja laitokset liputtavat virallisen valtiovierailun aikana niillä paikkakunnilla, joilla vieraan valtion päämies vierailee. Yleensä sisäministeriö suosittaa valtiovierailujen aikana myös yleistä liputtamista vierailupaikkakunnilla.
Liputuksessa tulee noudattaa liputusaikoja. Voimassa olevan asetuksen mukaan Suomessa liputus alkaa aamulla kello 8 ja päättyy auringon laskiessa, kesällä kuitenkin viimeistään kello 21.
Juhannusaattona liputus alkaa kello 18 ja päättyy juhannuspäivänä kello 21.
Itsenäisyyspäivänä ja sellaisena vaalipäivänä, jolloin äänestys päättyy auringonlaskun jälkeen lippu lasketaan kello 20.
Valtion virastojen ja laitosten johdolla on mahdollisuus poiketa näistä kellonajoista, jos siihen on erityistä syytä.
Vakiintuneen käytännön mukaisesti sisäministeriö on suosittanut talvisin kaamosalueilla liputusta kello 8-16.
Puhelimeen voi ladata ilmaisen Liputan-sovelluksen, joka muistuttaa liputtamisesta ja kertoo, miksi liputetaan.
Sisäministeriön ohjeeseen voi tutustua tarkemmin verkkosivulta:
Liputuspäivät ja liputusajat - Sisäministeriö (intermin.fi)
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösesitys Kunnanhallitus päättää vahvistaa Pelkosenniemen kunnan liputuskäytännön seuraavasti:
A. Kunta liputtaa Suomen lipulla noudattaen liputusaikoja
1) virallisina liputuspäivinä sisäministeriön ohjeen mukaisesti
2) vakiintuneina liputuspäivinä Helsingin yliopiston toimittamaan Valtiokalenterin mukaisesti
3) kunnan henkilökunnan ja luottamushenkilöiden merkkipäivänä, kuten 50, 60, ja 70 vuotta, mikäli asianomainen henkilö antaa liputukseen luvan
4) kunnan pitkäaikaisen työntekijän ja luottamushenkilöiden kuoleman johdosta, mikäli liputukseen on lähiomaisten lupa. Suruliputuksessa noudatetaan erillistä ohjetta.
5) kunnan kiinteistössä pidettävässä juhlatilaisuudessa, johin tilaisuuden järjestäjät ovat tilanneet liputuksen
6) valtiovierailujen aikana, jolloin suositellaan yleistä liputtamista vierailupaikkakunnalla
B. Liputuksessa noudatetaan sisäministeriön ohjeessa annettuja liputusaikoja. Muina aikoina kunnanviraston lippusalossa käytetään kunnan viiriä.
C. Liputus tapahtuu pääsääntöisesti sekä kunnanvirastolla että kirkonkylän koulu-päiväkodilla
C. Kunnan vuokrataloyhtiöissä liputus tapahtuu virallisina liputuspäivinä sekä silloin, kun yhtiö tai sen edustaja on tilannut liputuksen
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Kiinteistöpalveluiden henkilökunta: ohje käydään yksityiskohtaisesti läpi
Muu henkilökunta: tiedotus intraan
Kuntalaiset: tiedotus kunnan kotisivuille
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |