RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 20.06.2023/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 2 | Uusi tonttiliittymä | |
Liite 3 | Eriävä mielipide §31 |
1 19900425 U318 2-2 asteli_itä_määräykset | |
karttaote |
Poikkeamispäätös 583-403-8-123
Rakltk 30.05.2023 § 23
Kiinteistönomistaja hakee poikkeusta tonttiliittymän paikkaan Pyhäjärven rantakaavan korttelin 38 rakennuspaikalle 1 ja 2, jolla pystytään toteuttamaan tonttiliittymä lyhimmällä tavalla tonteille 1 ja 2.
Tonteille ei ole vielä tieyhteyttä. Rantakaavaan merkitty tieyhteys on siten ongelmallinen, että se kulkee koko matkan runkovesijohdon- ja viemäröinnin päällä. Nyt esitetyllä poikkeamisella tarvitaan vain runkojohtojen ylitys kertalleen. Olemassa olevasta liittymästä on matkaa nyt ehdotettuun liittymään yli 100 metriä.
ELY-keskus lausunnossa toteaa: Tien 9621 nopeusrajoitus esitetyn liittymän kohdalla on 80 km/h ja keskimääräinen vuorokausiliikenne 406 ajoneuvoa vuorokaudessa. Näistä raskaita ajoneuvoja on 26 kpl (6 %). Lähin liittymä Pyhätunturin suunnalla sijaitsee noin 100 metrin etäisyydellä ja Pelkosenniemen suunnalla noin 195 metrin etäisyydellä.
Lapin ELY-keskuksen näkemyksen mukaan uusi liittymä voidaan
sijoittaa 13.1.2023 päivätyn asemapiirroksen mukaisesti. Minimi
liittymävälit säilyvät uuden liittymän jälkeenkin suositusten mukaisina ja
esitetyllä liittymän sijainnilla on riittävät näkemät molempiin suuntiin.
Ranta-asemakaava-alueella liittymän sijainti määrätään kaavassa. ELY-keskuksesta
Haettavaa liittymälupaa ei näin ollen tarvita. Liittymän
rakentamisohjeet tulee kuitenkin hakea Pirkanmaan ELY-keskuksen
keskitetystä lupapalvelusta. Uudesta liittymästä tulee sallia jatkossa
kulku myös muille kiinteistöille.
171 § (18.3.2016/196)
Poikkeamistoimivalta ja poikkeamisen edellytykset
Kunta voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää poikkeamisen tässä laissa säädetystä tai sen nojalla annetusta rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevasta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta.
Poikkeamista ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai
4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Edellä 2 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna vaikutuksiltaan merkittävänä rakentamisena ei pidetä tuulivoimalan rakentamista asemakaavassa teollisuus- tai satama-alueeksi osoitetulle jo rakennetulle alueelle.
Poikkeamista ei voida myöntää maisematyölupaa koskevista säännöksistä eikä 137 §:ssä säädetyistä rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella.
Valmistelija Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio puh. 0401980998
Esittelijä Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio
Päätösesitys Rakennuslautakunta hyväksyy poikkeushakemuksen ehdotetulla tavalla liittymän siirtämisen, siten että liittymä tehdään Pirkanmaan ELY-keskuksen rakentamisohjeiden mukaisesti ja liittymästä tulee sallia kulku myös muille kiinteistöille.
Käsittely
Pekka Nyman esitti, että poikkeamislupaa ei voida myöntää. Hän perusteli esitystä seuraavasti:
Hakija ei ole esittänyt poikkeamisen tueksi riittäviä perusteluita. Rantakaavaa tulkitaan pääosin samoin kuin asemakaavaa. Tien rakentaminen kuuluu maanomistajille ja kaavanmukainen tieyhteys on tasapuolinen kaikille tontin haltijoille. Katu rakennetaan katusuunnitelman mukaan eikä viemäreiden ja johtojen sijaintia ole esitetty viranomaiselle. Jos rantakaava on vanhentunut, tulee sitä muuttaa.
Kunnalla on tavoite muuttaa Pyhätunturin rantakaavat asemakaavoiksi. Kaavamuutoksen tarvetta puoltaa myös maakuntakaavan rannansuuntaisen kulkureitin turvaamistarve sekä vapaan rantaviivan osuuden määräys.
Poikkeaminen haittaisi kaavan toteuttamista ja kohtelisi tontin omistajia eriarvoisesti. Rasite jäisi voimaan eikä tontille 3 rakennettavan tien rakentamista ja huoltoa ole sovittu etukäteen tasavertaisesti. Kaavatie on rakennettava kaavan osoittamalle paikalle tai haettava kaavamuutosta.
Tero Luoma-Aho esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.
Päätös Asia päätettiin palauttaa valmisteluun.
Tiedoksi
Muutoksenhaku Ei muutoksenhakua, asia koskee kunta-lain mukaista valmistelua.
Rakltk 20.06.2023 § 31
140/10.03.00/2023
Poikkeamishakemus kiinteistölle 583-403-8-123 palautettiin viime kokouksessa valmisteluun.
Kiinteistönomistaja hakee poikkeamista tonttiliittymän paikkaan Pyhäjärven rantakaavan korttelin 38 rakennuspaikalle 1 ja 2, jotta pystyttäisiin toteuttamaan tonttiliittymä lyhimmällä tavalla tonteille 1 ja 2.
Kiinteistönomistaja ei hae muutosta Kuivaniementien kaavatiehen, vaan hakee liittymää omalle kiinteistölle.
Hakijan perustelut: Tonteille ei ole vielä tieyhteyttä. Rantakaavaan merkitty tieyhteys on siten ongelmallinen, että se kulkee koko matkan runkovesijohdon- ja viemäröinnin päällä. Nyt esitetyllä poikkeamisella tarvitaan vain runkojohtojen ylitys kertalleen. Olemassa olevasta liittymästä on matkaa nyt ehdotettuun liittymään yli 100 metriä.
Tarkennuksena 20.3.2023 toimitettuun lausuntoon (LAPELY/1378/2023) Lapin ELY-keskus toteaa, että nykyisessä kaavassa oleva Kuivanimentien liittymä voi jäädä edelleen käyttöön, vaikka esitetty uusi liittymä kaavaan lisätäänkin. Liittymien väli tulee olemaan yli 100 metriä. Lausuntoa pyydettiin nimenomaan uuden liittymän rakentamiseksi, ei liittymän sijainnin muutokseen.
Poikkeamislupa tarvitaan, jotta maanomistaja voi hakea lupaa liittymälle Pirkanmaan ELY-keskukselta rakentamisohjeiden mukaisesti. Liittymästä tulee sallia kulku myös muille kiinteistöille. Kuivanimentien liittymä voi jäädä edelleen käyttöön, vaikka esitetty uusi liittymä kaavaan lisätäänkin
Naapureilla ei ole ollut huomauttamista liittymän johdosta.
Valmistelija Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio
Puh. 0401980998
Esittelijä Rakennustarkastaja Keijo Kotavuopio
Päätösesitys Rakennuslautakunta hyväksyy poikkeamishakemuksen ehdotetulla tavalla.
Käsittely Pykälä käsiteltiin klo 18.30 alkaen. Pekka Nyman ja Taina Kaakkurivaara palasivat kokoukseen klo 18.30.
Ei julkiset liitteet on toimitettu lautakunnalle etukäteen.
Pekka Nyman esitti, että poikkeamislupaa ei voida myöntää, koska perusteena ei ole esitetty riittäviä perusteita. Viemärilinjat vedetään yleisen käytännön mukaisesti tielinjoihin. Esitys ei saanut kannatusta. Pekka Nyman jätti asiaan eriävän mielipiteen.
Päätös Päätökseksi tuli rakennustarkastajan päätösesitys.
Tiedoksi Ely, valittajat, hakija
Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä valituksen Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuteen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |