RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 317
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän purkaminen
Kunnanhallitus 31.08.2023 § 317
213/02.07.00/2023
Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymä 7.8.2023 § 64:
Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän perussopimuksen (kvalt 15.12.2022 § 109) luvun 6 § 23 mukaan kuntayhtymän vapaaehtoisesta purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot.
Konsulttiyhtiö BDO on laatinut luonnoksen kuntayhtymän purkamisesta (liite 1) sekä toimenpidesuunnitelman purkamisprosessista (liite 2).
Liitteessä olevassa purkamissopimusluonnoksessa esitetään periaatteet loppuselvityksen teosta sekä varojen jaosta sekä muista selvitettävistä asioista.
Loppuselvityksen aikana Kuntayhtymä voi realisoida eli myydä omistamansa kiinteistöt tai siirtää ne jäsenkunnille erikseen laadittavien luovutussopimusten mukaisesti.
Ensisijaisesti pyritään jakamaan kiinteistöt siten, että ne siirtyvät niihin kuntien omistukseen, joiden alueella ne sijaitsevat;
- kiinteistöjen arvostuksessa käytetään tasearvoa,
- kiinteistöihin kohdistuvat lainat siirtyvät niiden kuntien vastuulle, joihin lainat kohdistuvat ja lainojen erotus kompensoidaan kuntayhtymän kassasta
Päätösehdotus:
Yhtymähallitus esittää kuntien hallituksille ja edelleen valtuustoille kiinteistökuntayhtymän purkamista ja liitteen mukaisen purkamissopimuksen hyväksymistä.
Päätös:
Purkusopimus uudelleen valmisteluun. Uusi purkusopimus sovitaan yhtymähallituksen teams-kokouksessa. Purkusopimukseen kirjataan:
-kiinteistöt siirtyvät sen kunnan omistukseen, jonka alueella ne ovat
-velat siirtyvät kiinteistöjen mukana
-kiinteistöjen arvot ja tase-arvot ovat arvioitu 30.9. (liite 3)
-Kassassa olevat rahat 4.8.2023 OP 287 670,54€ ja Danske Bank 11 240,81€
-Pöytäkirjan lopussa tarkempi selvitys päätöksestä (yhtymähallitus 7.8.2023 § 65: Microsoft Word - esityslista 0630 (pelkosenniemi.fi)
-----------------
Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymä 17.8.2023 § 74
Liitteessä 1 sopimusehdotus.
Sopimusluonnoksen liite: "Arvio Kuntayhtymän varoista ja veloista per 30.9.2023 sekä loppuselvitysvaiheen arvioidut kulut" toimitetaan myöhemmin.
Päätösehdotus:
Yhtymähallitus esittää kuntien hallituksille ja edelleen valtuustoille kiinteistökuntayhtymän purkamista ja liitteen mukaisen purkamissopimuksen hyväksymistä.
Päätös: Hallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
------------------
Pelkosenniemen valtuusto on päättänyt kuntayhtymän purkamisesta 15.12.2022 § 108: Dynasty tietopalvelu : Pelkosenniemen kunta (pelkosenniemi.fi)
Esityslistan liitteinä ovat Pelkosenniemen-Savukosken kuntayhtymän purkusopimusluonnos, toimenpide- ja asiakirjaluettelo, selvitys veloista ja varoista sekä arvio jako-osuuksista.
Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että
1) valtuusto hyväksyy liitteen mukaisen purkusopimuksen
2) Pelkosenniemen kunta ottaa vastaan pääterveysaseman kiinteistön piharakennuksineen: terveyskeskus-sairaala, terveyskeskus, talonmiehen asuntotalo, hoitajien asuntotalo sekä tontin
3) Pelkosenniemen kunta ottaa vastattavakseen Pelkosenniemen kuntaan siirtyvät lainat yhteensä 348 650 euroa (per 30.9.2023):
- Kuntarahoitus 14870/10 saldo 178 125 euroa
- Kuntarahoitus 15007/11 saldo 170 525 euroa
Käsittely Markku Kankaanranta, Pekka Arvola, Kati Nenonen ja Tero Luoma-aho jääväsivät itsensä ja poistuivat kokouksesta esteellisinä pykälän käsittelyn ajaksi 20:36-20:48
Mikael Helistenkangas toimi puheenjohtajana pykälän käsittelyn ajan.
Läsnä neljä (4) jäsentä.
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. Pykälä tarkastettiin kokouksessa.
Tiedoksi Valtuuston esityslistalle
Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |