Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 318


 

Varhaiskasvatuksen opettajan rekrytointi

 

Kunnanhallitus 31.08.2023 § 318  

217/01.01.01/2023  

 

 

 

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja on irtisanoutunut toimestaan eläkkeelle siirtymisen johdosta 1.10.2023 alkaen.

 

Pelkosenniemen kunnan varhaiskasvatuksessa toimii varhaiskasvatus päällikkö päiväkodinjohtajana ja varhaiskasvatuksen opettajana. Varhaiskasvatuslaissa 540/2018 37§ sanotaan, että henkilöstöstä vähintään kadella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin pätevyys, joista vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Pelkosenniemen päiväkodeissa tämä lain kohta ei toteudu siirtymäajan jälkeen.

 

Jättämällä täyttämättä vapautuneen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan toimen ja palkkaamalla täyttämättä olevaan varhaiskasvatuksen opettajan toimeen varhaiskasvatuksen opettajan, saamme varhaiskasvatuslain mukaisen henkilöstörakenteen Pelkosennimen päiväkoteihin.

 

Varhaiskasvatuslaki 540/2018 26§ kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin on vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy varhaiskasvatuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai jota on täydennetty mainituilla opinnoilla. Lain siirtymäaika päättyy 31.12.2029.

 

Valmistelija Hyvinvointijohtaja, puh.0400 222 191 ja Varhaiskasvatuspäällikkö puh.040 754 7315

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus antaa luvan rekrytoida varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 1.10.2023 tai sopimuksen mukaan.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Hyvinvointijohtaja

 Varhaiskasvatuspäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.