RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 323
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lapin jätehuolto kuntayhtymän edustajan valinta kaudelle 2024-2025
Kunnanhallitus 31.08.2023 § 323
204/00.00.01/2023
Kunnanhallituksen tulee nimetä Pelkosenniemen kunnan edustaja yhtiöihin ja yhdistyksiin, jossa kunta on osakkaana, mikäli hallintosäännössä tai muissa määräyksissä ei toisin todeta.
Valinta suoritetaan toimikaudeksi ja valintaa rajoittavat vain yleiset esteellisyyssäännökset (hallintolaki 28 §).
Kunnan edustajat toimivat kuntayhtymien ja muiden konserniyhteisöjen hallintoelimissä siten, että valtuuston ko. yhteisölle asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. Kunnan edustajat vastaavat toimialaansa kuuluvien yhteisöjen toiminnan seurannasta ja tekevät tarvittaessa toimenpide-ehdotuksia sekä raportoivat
konsernijohdolle.
Yhtymäkokoukseen tulee kunnan kuntalain § 60 mukaan aina nimetä edustaja, kuhunkin kokoukseen erikseen.
Kunnanhallitus on 9.9.2021 § 256 nimennyt Lapin jätehuoltokuntayhtymään edustajakseen vuosille 2021-2023 Markku Kankaanrannan
Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus nimeää Lapin jätehuolto kuntayhtymään edustajan kaudelle 2024-2025.
Käsittely Anna-Kaisa Luoma-aho esitti Markku Kankaanrantaa.
Päätös Kunnanhallitus nimesi Lapin jätehuolto kuntayhtymään edustajaksi Markku Kankaanrannan kaudelle 2024-2025.
Tiedoksi Lapeco
Nimetty
Muutoksenhaku Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen kunnanhallitukselle.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |