RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 31.08.2023/Pykälä 312
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausunnon antaminen malminetsintäluvan jatkohakemukseen Pelkos ML2012:0219
Kunnanhallitus 31.08.2023 § 312
208/10.01.01/2023
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) pyytää Pelkosenniemen kunnalta kaivoslain (10.6.2011/621) 37 §:n nojalla lausuntoa liitteenä olevasta Pelkosenniemen kunnan alueelle kohdistuvasta malminetsintälupahakemuksesta ML2012:0219 Pelkos. Erityisesti Tukes pyytää mainintaa tutkimussuunnitelman mukaisen toiminnan vaikutuksista alueen kaavatilanteeseen, ympäristö- ja muista vaikutuksista. Lausunto on pyydetty toimittamaan 25.8. mennessä, mutta lausuntoajalle on pyydetty ja saatu jatkoaikaa 1.9. asti.
Kyseessä on Magnus Mineralis Oy:n malminetsintäluvan jatkohakemus. Alue sijaitsee Pelkosenniemen kunnan itäosassa, Kummitsoivan ja Rahkavaaran alueella. Alueen koko on 2223 hehtaaria. Hakija on tehnyt alueella töitä 2012 alkaen. Hakija etsii alueelta kultaa, kuparia ja nikkeli-koboltti-platinametalleja. Tutkimusmenetelmät ovat tavanomaisia malminetsinnän tutkimusmenetelmiä, kuten kairauksia, geofysiikan mittauksia sekä mahdollisesti moreeni- ja kallionpintanäytteenottoa Cobralla, kilkalla ja raskaalla iskuporakoneella sekä mahdollisesti tutkimuskaivantoja tarkoituksena paljastaa kallion pinta. Lupaa haetaan alueen mahdollisten esiintymien hyödyntämismahdollisuuksien selvittämiseksi.
Kaavatilanne, ympäristö- ja muut vaikutukset
Malminetsinnän lupa-alueella Pelkos ML2012:0219 ei ole Pelkosenniemen kunnan hyväksymiä asemakaavoja eikä yleiskaavoja, eikä kunnalla ole sellaisia suunnitteilla. Alueella on voimassa Itä-Lapin maakuntakaava, jossa alue on osoitettu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi.
Lupahakemuksen mukaisesta toiminnasta ei ole vaikutusta alueen kaavatilanteeseen.
Hakemusalue ei ole suojelualueella. Alueella liikkuminen on kuvattu hakemuksessa niin, että käytetään mahdollisimman paljon olemassa olevia teitä ja polkuja, eikä väliaikaisia rakennelmia rakenneta. Alueen tieverkosto on kuitenkin vähäinen, joten koneiden kulkureiteillä voi olla ympäristövaikutuksia.
Alueella harjoitetaan metsästystä ja poronhoitoa, joihin malminetsinnällä voi olla vaikutuksia.
Valmistelija Elinvoimajohtaja Sari Niemi, p.040 480 9187
Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen
Päätösesitys Kunnanhallitus antaa etsintäluvan jatkohakemuksesta yllä kuvatun lausunnon.
Käsittely
Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.
Tiedoksi Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes)
Elinvoimajohtaja
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |