Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.09.2023/Pykälä 103



 

Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Taipola

 

Kunnanhallitus 31.03.2023    

 

 

 

 

Kunnanvaltuutettu Piia Taipola on 27.2.2023 päivätyllä ilmoituksellaan pyytänyt eroa kaikista kunnan luottamustehtävistä. Piia Taipolan eroanomus perusteluineen on esityslistan liitteenä. Piia Taipolalla on seuraavia kunnan luottamustehtäviä:

-          valtuutettu kunnanvaltuustossa

-          tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja

-          vammaisneuvoston kunnanhallituksen edustaja

-          suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan varajäsen (Lakela)

 

 Lisäksi Piia Taipola on kunnan nimeämänä:

-          Itä-Lapin kuntayhtymän tarkastuslautakunnan varajäsen (Viitamäki)

-          Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsen

-          kunnan markkinointityöryhmän jäsen

 

Kuntalain (410/2015) 70 § 3 momentin mukaan luottamustoimesta voi
erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön

valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja

varavaltuutetulle.
 

Kuntalain 17 § 2 momentin nojalla jos valtuutettu on vapautettu

toimestaan, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä

olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai

yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
A. esittää valtuustolle, että
1) se ei myönnä eroa Pia Taipolalle valtuustosta, sillä eroanomuksen perustelut eivät ole riittävän pätevät              
2) se myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen
3) se myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

B. myöntää
1) Taipolalle eron vammaisneuvostosta ja nimeää hänen tilalleen uuden kunnanhallituksen edustajan
2) Taipolalle eron markkinointityöryhmästä ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

C. toteaa, että Taipolan jäsenyys Kolpeneen palvelukeskuksen yhtymävaltuustossa on päättynyt 1.1.2023 Lapin hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen myötä

 

Käsittely

 

Päätös  

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle kohta A.

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanhallitus 04.04.2023 § 121 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
A. esittää valtuustolle, että
1) se ei myönnä eroa Pia Taipolalle valtuustosta, sillä eroanomuksen perustelut eivät ole riittävän pätevät              
2) se myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen
3) se myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

B. myöntää
1) Tapiolalle eron vammaisneuvostosta ja nimeää hänen tilalleen uuden kunnanhallituksen edustajan
2) Tapiolalle eron markkinointityöryhmästä ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

C. toteaa, että Taipolan jäsenyys Kolpeneen palvelukeskuksen yhtymävaltuustossa on päättynyt 1.1.2023 Lapin hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen myötä 

 

Käsittely Kunnanjohtaja toi esiin, että Pia Taipola on 29.3.2023 lähettänyt kuntaan täydennetyn eroanomuksen, jossa perusteluna esitetään myös terveydelliset syyt. Täydennetty eroanomus liitetään pöytäkirjaan.

Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen kohtaan A 1.

 
Kunnanhallitus päättää:

 A. esittää valtuustolle, että

 1) valtuusto myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi           

 
Markku Kankaanranta esitti, että asia palautetaan valmisteluun ja asiasta pyydetään kuntaliitolta lausunto.
 

 Kati Nenonen kannatti esitystä.
 

Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun ja asiasta pyydetään kuntaliitolta lausunto.

 

Tiedoksi Talous- ja hallintopäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Kunnanhallitus 13.04.2023 § 146 

 

 

---

Kh 13.4.2023

 

Kuntaliiton kannanotto asiaan on saatu 5.4.2023.

 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää:  

A. esittää valtuustolle, että  
1) valtuusto myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi 
2) se myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen
3) se myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

B. myöntää
1) Taipolalle eron vammaisneuvostosta ja nimeää hänen tilalleen uuden kunnanhallituksen edustajan
2) Taipolalle eron markkinointityöryhmästä ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

C. toteaa, että Taipolan jäsenyys Kolpeneen palvelukeskuksen yhtymävaltuustossa on päättynyt 1.1.2023 Lapin hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen myöt        

D. Allekirjoittaa pykälän kokouksessa

 

Käsittely Kunnanjohtaja teki muutetun päätösesityksen kohtaan A. 1) valtuusto myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi


Markku Kankaaranta esitti Tarja Kalliota vammaisneuvoston kunnanhallituksen edustajaksi. Esitystä kannatettiin.

Markku Kankaanranta esitti Kati Nenosta markkinointiryhmään.
Esitystä kannatettiin.
 

Päätös Kunnanhallitus päätti
A. esittää valtuustolle, että
1) valtuusto myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi
2) se myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen
3) se myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

B. myöntää
1) Taipolalle eron vammaisneuvostosta ja nimetä hänen tilalleen Tarja Kallion
2) Taipolalle eron markkinointityöryhmästä ja nimetä hänen tilalleen Kati Nenosen

C. todeta, että Taipolan jäsenyys Kolpeneen palvelukeskuksen yhtymävaltuustossa on päättynyt 1.1.2023 Lapin hyvinvointialueen toiminnan käynnistymisen myöt        

D. Allekirjoittaa pykälän kokouksessa
 

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle 20.4.2023 (kohta A)

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta. (kohdat A, C, D)

Päätöksestä voi tehdä kuntalain 134 §:n mukaisen oikaisuvaatimuksen. (kohta B)

 

 

Kunnanvaltuusto 20.04.2023 § 24 

 

___

Kvalt 20.4.2023

 

Kunnanhallituksen esitys Valtuusto päättää
1) myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi
2) myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen
3) myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

 

Käsittely Markku Kankaanranta esitti, että asia jätetään pöydälle.
Esitystä kannatettiin.

 

Päätös Valtuusto päätti jättää asian pöydälle.

 

Tiedoksi Taipola
Nimetyt
Tarkastuslautakunta

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Kunnanvaltuusto 19.05.2023 § 36 

 

 

 

 

---
Kvalt 19.5.2023

 

 

Kunnanhallituksen esitys Valtuusto päättää
1) myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja toteaa seuraavan varavaltuutetun nousemisen Taipolan tilalle loppu valtuustokaudeksi 
2) myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen 
3) myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen

 

Käsittely Kati Nenonen esitti taukoa ennen pykälän käsittelyä.

 Kunnan valtuusto piti kokoustauon 12:45-12:59

Markku Kankaanranta esitti kaikkiin kohtiin, että asia palautetaan valmisteluun niin, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja kunnanjohtaja käyvät keskustelua mahdollisesta luottamustoimien jatkamisesta.

 Kati Nenonen kannatti esitystä.

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti, että asia palautetaan valmisteluun niin, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ja kunnanjohtaja käyvät keskustelua mahdollisesta luottamustoimien jatkamisesta. 

 

Tiedoksi Taipola

 Nimetyt

 Tarkastuslautakunta

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Kunnanhallitus 17.08.2023 § 294 

 

 

 

---

Kh 17.8.2023

 

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on käynyt Piia Taipolan kanssa keskusteluita, joissa on vahvistunut käsitys hänen tahtonsa erota.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Valtuusto päättää 
1) myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja toteaa, että Perussuomalaisten valtuustoryhmällä ei ole varavaltuutettua, mikäli Tuomo Aholalle myönnetään ero.
2) myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen  
3) myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Käsittely

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto päättää:
1) myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja toteaa, että Perussuomalaisten valtuustoryhmällä ei ole varavaltuutettua, mikäli Tuomo Aholalle myönnetään ero. 
2) myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen   
3) myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanvaltuusto 22.09.2023 § 103  

53/00.00.01/2023  

  

 

Kunnanhallituksen esitys Valtuusto päättää: 
1) myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja toteaa, että Perussuomalaisten valtuustoryhmällä ei ole varavaltuutettua, mikäli Tuomo Aholalle myönnetään ero.  
2) myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen    
3) myöntää eron Taipolalle vaalilautakunnasta ja nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan kohdan 3) tarkennus. Taipola on valtuuston vaalilautakunnan jäsenen Miska Lakelan henkilökohtainen varajäsen.

Markku Kankaanranta esitti, että lisäksi kohta 4) Piia Taipolalle myönnetään ero Itä-Lapin kuntayhtymän tarkastuslautakunnan jäsenyydestä ja nimetä hänen tilalleen uusi jäsen ja hänelle henkilökohtainen varajäsen. Tero Luoma-aho kannatti esitystä.


Markku Kankaanranta esitti tarkastuslautakunnan jäseneksi Miska Lakelaa ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Liisa Seppelin.

Markku Kankaanranta esitti valtuuston vaalilautakuntaan Miska Lakelaa ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Anna-Kaisa Luoma-ahoa

Markku Kankaanranta esitti Itä-Lapin kuntayhtymän tarkastuslautakuntaan Jouko Viitamäkeä ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Heidi Karnaattua.
 

Päätös Valtuusto päätti:  
1) myöntää eron Pia Taipolalle valtuustosta terveydellisten syiden takia ja todeta, että Perussuomalaisten valtuustoryhmällä ei ole varavaltuutettua
2) myöntää eron Taipolalle tarkastuslautakunnasta ja nimetä hänen tilalleen jäseneksi Miska Lakelan ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Liisa Seppelinin.
3) myöntää eron Taipolalle valtuuston vaalilautakunnsta ja nimetä hänen tilalleen jäseneksi Miska Lakelan ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Anna-Kaisa Luoma-ahon
4) myöntää eron Taipolalle Itä-Lapin kuntayhtymän tarkastuslautakunnasta ja nimetä hänen tilalleen jäseneksi Jouko Viitamäen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Heidi Karnaattun.  

 

Tiedoksi Taipola
Tarkastuslautakunta

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.