Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.09.2023/Pykälä 97


Liite 4 Toteumaraportti 1-6 2023

 

Toteumaraportti 1-6 / 2023

 

Kunnanhallitus 31.08.2023 § 315 

 

 

 

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 15.12.2022 § 110 kunnan talousarvion vuodelle 2023 sekä taloussuunnitelman vuosille 2024 - 2025. Vuoden 2023 talousarvio on laadittu kunnanhallituksen hyväksymien suunnitteluohjeiden (Toiminnan ja talouden suunnittelun perusteet 2023 -ohjeen; kh 25.8.2022 § 286) mukaisesti. Ohjeessa on määritelty talousarvion rakenne, sitovuustasot sekä vastuut ja tilivelvollisuudet, jotka on vahvistettu talousarviossa.

 

Talousarviossa esitettyjen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta ja raportoinnista vastaavat tilivelvolliset ja muut vastuuhenkilöt toimialueellaan. Tilivelvolliset toimielimet raportoivat toiminnastaan kunnanhallitukselle ja -valtuustolle. Raporteissa on tuotava selkeästi esille, onko tavoite toteutunut sekä panostettava mahdollisten poikkeamien selvittämiseen.

 

Mikäli määrärahat uhkaavat ylittyä, on toimielinten ryhdyttävä viipymättä toimenpiteisiin ylityksen estämiseksi. Tilivelvollisten on ensisijaisesti hoidettava uhkaavat ylitykset toimivaltaansa kuululuvilla toimenpiteillä. Mikäli toimielin ei kykene ratkaisemaan määrärahojen riittävyys ongelmaa toimivaltansa puitteissa, on se tuotava kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyyn mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään lokakuun loppuun mennessä.

 

Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita ja tuloarvioita koskevassa muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin.

 

Seuraavassa yhteenveto koko kunnan talouden toteumasta 1 - 6 / 2023:

 

PELKOSENNIEMI

 

TP 2022

TA 2023

Tot 1-6 22

Tot 1-6 23

Jäljellä

Tot %

Ero edv %

TOIMINTATUOTOT

3 934 279 €

3 211 713 €

1 783 861 €

1 353 951 €

-1 857 762 €

42,16 %

-24,10 %

TOIMINTAKULUT

-12 714 927 €

-7 049 640 €

-6 321 810 €

-3 226 739 €

3 822 902 €

45,77 %

-48,96 %

Toimintakate

-8 780 648 €

-3 837 927 €

-4 537 949 €

-1 864 762 €

1 973 165 €

48,59 %

-58,91 %

VEROTULOT

5 872 865 €

3 699 000 €

2 258 450 €

1 431 079 €

-2 267 921 €

38,69 %

-36,63 %

VALTIONOSUUDET

5 178 528 €

1 233 052 €

2 574 095 €

95 478 €

-1 137 574 €

7,74 %

-96,29 %

RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT

16 384 €

-137 430 €

9 482 €

-63 724 €

73 706 €

46,37 %

-772,06 %

Vuosikate

2 287 130 €

956 695 €

304 078 €

-401 929 €

-1 358 623 €

-42,01 %

-232,18 %

POISTOT JA ARVONALENTUMISET

-303 921 €

-420 496 €

-144 991 €

-210 248 €

210 248 €

50,00 %

45,01 %

Tilikauden tulos

1 983 208 €

536 199 €

159 087 €

-612 177 €

-1 148 375 €

-114,17 %

-484,81 %


Esityslistan liitteenä on koko kunnan toteumaraportti, joka sisältää seuraavat osat:

1. käyttötalouden toteuma toimialoittain ja vastuualueittain
2. tuloslaskelma
3. rahoituslaskelma
4. tase
5. investoinnit
 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää hyväksyä omalta osaltaan toteumaraportin 1 -6 / 2023 ja lähettää sen edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Käsittely Talous- ja hallintopäällikkö selosti asiaa.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Valtuuston esityslistalle

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

Kunnanvaltuusto 22.09.2023 § 97  

201/02.02.02/2023  

 

 

Kunnanhallituksen esitys Valtuusto hyväksyy toteumaraportin 1-6 / 2023 liitteen mukaisena.

 

Käsittely Talous- ja hallintopäällikkö selosti asiaa.

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Talous- ja hallintopäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätöksestä voi hakea muutosta kuntalain 135 §:n mukaisesti kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta.