RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.08.2023/Pykälä 264
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Kunnanhallitus 03.08.2023 § 264
Pelkosenniemen kunnan 1.8.2022 voimaan astuneen hallintosäännön 154 §:n mukaan toimielimen kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa. Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä.
Pöytäkirjan tarkastavat kaksi (2) tähän tehtävään valittua pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina, jollei kokous muuta päätä. Pöytäkirja tarkastetaan ja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämällä tavalla.
Esittelijä
Päätösehdotus Toimielin valitsee kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina, ja päättää pöytäkirjan tarkastuksen ajankohdan.
Käsittely
Päätös Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Mikael Helistenkangas ja Heidi Karnaattu.
Tiedoksi
Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |