Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.09.2023/Pykälä 332



 

Talousarvion 2024 suunnittelun perusteet, kehys ja aikataulu

 

Kunnanhallitus 08.06.2023 § 229 

 

 

 

 

Kuntalain (410/2015) mukaisesti "valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

 

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

 

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota."

 

Pelkosenniemen kunnan toiminnan ja talouden suunnittelukausi on kolme vuotta, joista talousarviovuosi on ensimmäinen.

 

Talousarvion 2024 valmistelua käsitellään 7.6.2024 valtuustoseminaarissa, jossa henkilöstösuunnitelmaa ja keskeisiä investointeja linjataan.

 

Esityslistan liitteenä ovat seuraavat luonnokset: Toiminnan ja talouden suunnittelun perusteet 2023 -ohje, talousarvion laatimisaikataulu sekä kirje tytäryhtiöille ja -yhteisöille.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä Toiminnan ja talouden suunnittelun perusteet 2024 -ohjeen esityslistan liitteen mukaisena ja edellyttää, että sitä noudatetaan suunnittelussa
2) hyväksyä talousarvion laatimisen aikataulusuunnitelman, jota johtoryhmässä tarkennetaan tarvittaessa
3) edellyttää, että kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitteluun panostetaan riittävästi vakanssiluetteloon pohjautuen
4) edellyttää, että käyttötalous suunnitellaan siten, että tilikauden tulos on positiivinen
5) edellyttää, että seuraavat kuntakonserniin kuuluvat tytär- ja osakkuusyhtiöt toimittavat talousarviotietonsa tietopyynnössä esitetyllä tavalla ja aikataulussa: Pelkosenniemen Vuokratalot Oy, Kiinteistö Oy Huttu-Akka, Kiinteistö Oy Huttu-Ukko, Asunto Oy Huttu-Tyttö, Kiinteistö Oy Pelkosenniemen liikekeskus sekä Pyhä-Luosto Vesi Oy

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

 

Tiedoksi Talous- ja hallintopäällikkö

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.

 

 

Kunnanhallitus 21.09.2023 § 332  

133/02.02.00/2023  

 

 

 

---

Kh 17.8.2023

 

Talousarvion 2024 valmistelu on käynnistynyt kunnanhallituksen 08.06.2023 § 229 päätöksen pohjalta ja huomioiden valtuustoseminaarissa 7.6.2023 käyty keskustelu.

 

Kunnanhallitus on päättänyt käynnistää hallintosäännön tarkistuksen 8.6.2023 § 233 ja nimennyt työryhmän, jonka tavoitteena on saada esitys hallintosäännöstä valtuustolle 31.8.2023 mennessä. Voimassa olevaa hallintosääntöä on esitetty tarkistettavaksi erityisesti kaavan ajantasaisuuden arvioinnin, elinvoimapalveluiden tehtävien ja toimivallan sekä kunnanhallituksen kokoonpanon (§ 9) osalta. Kunnanhallituksen kokoonpano -asia (§ 9) käsitellään valtuuston 18.8.2023 (15.6. ja 30.6.2023) kokouksessa.

 

Kuntaliitto on antanut hallintosääntömallin 2023, jota on tarkoitus hyödyntää kuntien hallintosääntöjen päivityksissä.

 

Hallintosääntötyöryhmä on kokoontunut useaan otteeseen kesän aikana ja päätynyt esittämään kunnan organisaatiorakenteeseen ja johtamisjärjestelmään muutoksia, jotka vaikuttavat talousarvion rakenteeseen. Elinvoimapalveluiden toimiala esitetään jaettavaksi kahteen toimialaan: elinvoimapalveluihin ja teknisiin palveluihin. Tekniset palvelut jakaantuvat seuraaviin vastuualueisiin: Yhdyskuntapalvelut, Kunnallistekniikka ja Kiinteistöpalvelut. Elinvoimapalvelut jakaantuu seuraavasti: Maankäytön, asumisen ja ympäristön kehittäminen, elinkeinopalvelut sekä työllisyyspalvelut.

 

Työryhmässä on sovittu, että hallintosäännön tarkistus toteutetaan kahdessa vaiheessa: 1) talousarvion 2024 rakenteeseen vaikuttavat muutokset mahdollisimman pian, ja 2) muut Kuntaliiton hallintosääntö 2023 -mallin edellyttämät muutokset myöhemmin loppuvuodesta. Päivitetyn hallintosäännön on tarkoitus astua kokonaisuudessaan voimaan 1.1.2024 alkaen.

 

Esityslistan liitteenä esitysToiminnan ja talouden suunnittelun perusteet -ohjeesta, johon työryhmän ehdotus organisaatiorakenteesta on kirjattu taulukkomuotoon seuraavasti:

 

Toimiala

 

Vastuualue

Toimialajohtaja

Vastuualuepäällikkö

 

JOHDON TUKIPALVELUT

Kunnanjohtaja

Talous- ja hallintopäällikkö

HYVINVOINTIPALVELUT

 

Hyvinvointijohtaja

 

 

VARHAISKASVATUS

 

Varhaiskasvatuspäällikkö

 

PERUSOPETUS

 

Rehtori

 

VAPAA-AIKAPALVELUT

 

Hyvinvointijohtaja

TEKNISET PALVELUT

 

Tekninen johtaja

 

 

YHDYSKUNTAPALVELUT

 

Tekninen johtaja

 

KUNNALLISTEKNIIKKA

 

Tekninen johtaja

 

KIINTEISTÖPALVELUT

 

Tekninen johtaja

ELINVOIMA-PALVELUT

 

Elinvoimajohtaja

 

 

MAANKÄYTÖN, ASUMISEN JA YMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN

 

 

Elinvoimajohtaja

 

ELINKEINOPALVELUT

 

 

Elinvoimajohtaja

 

TYÖLLISYYSPALVELUT

 

Elinvoimajohtaja

YMPÄRISTÖ-TERVEYS-
PALVELUT

 

Kunnanjohtaja

 

 

 

Vuoden 2024 talousarvioehdotuksia ja hallintösäännön päivitystä on käsitelty valtuustoseminaarissa 1.9.2023. Kunnanhallitus käsittelee hallintosääntöön suunniteltua toimialamuutosta 21.9.2023, ja tavoitteena on, että toimialamuutos ja teknisen johtajan virka on valtuuston päätettävänä 22.9.2023.

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen, 040 157 7045

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää
1) hyväksyä päivitetyn Toiminnan ja talouden suunnittelun perusteet 2024 -ohjeen, mikäli valtuusto hyväksyy kunnan hallintosääntövalmistelussa esitetyn toimialajaon (hyvinvointi-, elinvoima- ja tekniset palvelut) ja teknisen johtajan viran perustamisen
2) edellyttää, että päivitettyä ohjetta noudatetaan talousarvion 2024 valmistelussa

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin. 

 

Tiedoksi Tilivelvolliset

 

Muutoksenhaku Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.