Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pelkosenniemen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatoksetd10.pelkosenniemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.09.2023/Pykälä 362


 

Valtuuston 22.9.2023 päätösten täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 28.09.2023 § 362  

1/00.01.02/2023  


Kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta kuntalain (2015/410) 39 §:n mukaisesti.

 

Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta (KL § 96). Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman (KL 143 §). Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

 

Valtuuston 22.9.2023 pidetyn kokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu sekä kuulutettu nähtäville 28.9.2023 alkaen.


Käsitellyt asiat:
§ 92 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 93 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

§ 94 Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

§ 95 Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus

§ 96 Arviointikertomus vuodelta 2022 / Kunnanhallituksen lausunto

§ 97 Toteumaraportti 1-6 / 2023

§ 98 Palvelukoti Onnelan sisäpihan kattaminen / muutos talousarvioon 2023

§ 99 Hallintosäännön tarkistaminen

§ 100 Lapin liiton perussopimuksen päivittäminen

§ 101 Pelkosenniemen-Savukosken kiinteistökuntayhtymän purkaminen

§ 102 Varavaltuutetun eroaminen / Ahola

§ 103 Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Taipola

§ 104 Valtuuston jäsenyyden päättyminen ja toimielinten uudet jäsenvalinnat / Jaakkola

§ 105 Kunnanhallituksen jäsenten, varajäsenten ja puheenjohtajien valinta toimikaudelle 1.6.2023 - 31.5.2025 / Kieltäytyminen kunnanhallituksen varajäsenen tehtävästä ja ero luottamustoimista / Tarja Kallio

§ 106 Ero kunnallisista luottamustehtävistä ja toimielinten jäsenvalinnat eronneen sijalle / Sirviö

§ 107 Kokouksessa jätettävät valtuustoaloitteet

§ 108 Muut asiat

§ 103 kohta 3) sekä § 106 kohta 4) ottavat kantaa valtuuston vaalilautakunnan kokoonpanoon. Valtuuston vaalilautakunnan kokoonpano tulee uudelleen käsitellä kokoonpanossa esiintyvän ristiriidan johdosta. Edellä mainituilta osin päätökset eivät ole täytäntöönpano kelpoisia.
 

Valmistelija Talous- ja hallintopäällikkö Lauri Lehtinen 040 725 2991

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Päivi Vauhkonen

 

Päätösesitys Kunnanhallitus päättää todeta,
1) että valtuuston 22.9.2023 kokouksen päätökset § 92-108 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön, lukuun ottamatta pykäliä, joiden kohdalla mahdollinen valitus kävisi täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.
2) valtuuston vaalilautakunnan kokoonpano käsitellään uudelleen.

 

Käsittely

 

Päätös Päätösesitys hyväksyttiin.

Puheenjohtaja päätti kokouksen 20:12

 

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku Päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätös koskee kuntalain 136 §:n mukaista valmistelua ja täytäntöönpanoa.